juosta fiiliksen mukaan ja antaa ajatusten tuulettua lenkkipolkujen ääressä, muistoissa vain viime kesän Paavo Nurmen puolimaraton ja HCM. Toisin kuitenkin kävi. Ehdin nautiskella lomasta kolmisen viikkoa, kunnes kaverini kysyi lähtisinkö 12.10. juokseen Patongille puolimaratonin. No toki! Eihän tuollaisesta tarjouksesta voinut kieltäytyä, varsinkaan, kun taisi olla vielä lauantai ilta ja parhaillaan ystäväni syntynäpäiväjuhlat käynnissä. Lieneekö sitten sillä ollut vaikutusta vastaukseen ja innokkuuteen lähteä mukaan juoksutapahtmaan. Ajattelin kuitenkin, että 21 km ja rapiat, eihän se nyt ole matka eikä mikään Helsingin kokonaisen jälkeen. Lauantaina 11.pv kävimme sitten kaverini kanssa ilmottautumassa ja ajamassa reitin autolla läpi. Huh Huh!!!! Jopas oli yllätys...Reitin profiili olikin sitten heiman enemmän mäkipitoinen kuin mihin olin Suomessa juostessa tottunut. Minkäs teet, kun oltiin jo asiasta sovittu eli 12.10. klo.5.45 starttasimme matkaan aamun hämärässä. Täytyy kyllä myöntää, että en ollut koskaan Patongia nähnyt niin rauhallisena ja hiljaisena paikkana, tosin siihen aikaan en ikinä ennen sinne ollut mennytkään, ainakaan lenkkarit jalassa, korkokengät pikemminkin ja kotio päin menossa. Matka alkoi mukavasti ja ekat nousut tuli jo heti parin kilometrin jälkeen. Niistä selvittiin kunnialla ja matka jatkui hetken
tasaisempana rannan vieressä juostessa, kunnes... Kamalan KAMALAT mäet alkoivat!!!!! Noin 7 km:n kohdalla tuli myös todistettua, että juoksutekniikka taitaa olla melko rentoa ja matalaa maratonaskellusta, nimittäin kompastuin noin sentin korkuiseen tien reunassa olevaan palkkiin ja veri lensi. Kämmen, kyynärpää, maha ja polvi aukesi ja sain siitä muistoksi kauniit asfalttiruvet. Onneksi ne olivat kuitenkin vain pintanaarmuja ja matka jatkui. Osa mäistä oli niin jyrkkiä, että oli edes turha yrittää juosta niitä kokonaan. Onneksi siellä tuntui muutkin kävelevän jyrkimmät kohdat ja myös paikalliset maratoonarit, emmekä pelkästään me falangit amatöörit. Loppua kohden alkoi voimat oleen totaalisen loppu ja viimeinen kilometri tuntui ikuisuudelta. Kello oli siinä vaiheessa jo lähemmäs aamu kahdeksaa ja lämpö alkoi kohota mittarissa. Se tuntui myös kropassa ja tunne oli kuin saavuttaisi juuri kiehumispisteen. Maaliviivan ylitin aikaan 2.06.48 ja oli kieltämättä mahtava fiilis jälleen kerran. Menin siitä sitten suoraan ensiapuun puhdistelemaan ja paikkailemaan matkalla hankittuja ruhjeita, mutta ei nekään haitannut hyvää tunnetta. Kaiken kruunasi vielä kunnia saada nousta palkintojen jaossa lavalle ja napattuani alle 34-vuotiaiden naisten sarjan 2. sijan pokaalin! Lisäksi sain hienon kassin ja odottelinkin jo jotain mukavaa raha- ja tavarapalkintoa ja suureksi yllätykseksi sainkin kassillisen nuudelia!!!! Että näin täällä Thaimaassa... Jaksaapahan taas ainakin treenata, kun on nuudelia millä tankata.
Juoksuhommat siis jatkuu yhä täällä, tosin ainakaan vielä ei ole seuraavaa tapahtumaa tiedossa
ja saattaa hyvinkin olla, että seuraava kerta tulee olemaan hieman viileimmissä olosuhteissa siellä Suomessa. Seurailen täällä aktiivisesti TaJujen nettisivuja aina vain kun nettiyhteydet sattuu toimimaan. Jokatapauksessa toivottelen kaikille mukavaa talvea ja hyviä treenejä ja toivottavasti taas saan palata remmiin ensi kesänä!
Aurinkoisin terveisin Nuppu Zeitlin
