torstaina, elokuuta 30, 2007

Tampereen Juoksijoiden triathlon-jaosto aloittaa toimintansa!

TaJulaiset ovat menneenä kesänä edustaneet seuraa myös muissakin kuin juoksutapahtumissa. Triathlon-kisojen tulosluettelosta on voitu bongata tuttuja nimiä. Lajivalikoiman laajentamiselle seuran sisällä onkin ollut tilausta ja siitä syystä TRI-jaosto on potkaistu liikkeelle.

TRI-jaosto aloittaa yhteistreenit syyskuun 8. päivä, jolloin Rauhaniemen parkkipaikalta startataan pyörälenkille klo 10. Tämä harjoitus sekä ajankohta ja paikka ovat voimassa tästä eteen päin. Pyörälenkin jälkeen voi harjoitusta jatkaa TaJujen TV-treenillä klo 12 ja pulahtaa Näsijärven aaltoihin saunan kautta (omakustannehinta 4,50€).

Tampereen Työväen Uimareiden vetämänä tullaan järjestämään myös uinnin tekniikkakurssi syksyn aikana.

Lisätietoja voi kysellä Litmasen peTRIltä (050-5575905).

Harjoituksista

Harjoitukset jatkuvat syyskuussa muuten normaalisti, mutta lauantain TV-lenkki siirtyy vanhalle paikalleen alkamaan klo 12. Vielä kuitenkin tulevana lauantaina 1.9. harjoitus alkaa klo 10 kuten on aikaisemmin ilmoitettu.

Muistattehan, että lauantaisin on mahdollisuus saunoa ja uida Rauhaniemessä harjoitusten jälkeen omakustannehintaan 4,50€.

1.9. TV-harjoitus. Kokoontuminen Rauhaniemessä klo 10.
4.9. Vetoharjoitus. Kokoontuminen Pyynikin näkötornilla klo 18.
5.9. Kevyempi lenkki. Lähtö Pyynikin näkötornilta klo 18.
8.9. TV-harjoitus. Kokoontuminen Rauhaniemessä klo 12.

maanantaina, elokuuta 27, 2007

Pirkkalan Yöhölkkä

Jarno oli laittanut kommenttina hyvän vinkin, nostetaanpa se täältä omaksi viestikseen.


Vinkki:

Pirkkalan Yöhölkkä: Pirkkalan Keskuskentällä, keskiviikko, 29. elokuuta 2007 19:00 - 22:00

Kilpasarjat: 12km, Myl ja M40. 7km, Nyl, N18, M50 ja M18
Kuntohölkkääjät: 7km tai 12km
Lähtö: Yhteislähtönä klo 19.00 Maksut: Kilpasarjat 7€ ja muut 5€ Ilmoittautuminen: Paikanpäällä alkaen klo 18.30

sunnuntaina, elokuuta 26, 2007

R5 kausi käynistyi lauantaina

Kauden ensimmäinen R5 on nyt onnellisesti takana. Kaikki sujui vauhdikkaasti tulospalvelun melkoista takkuilua lukuunottamatta (onhan jo sunnuntai ehtoo...)

Eero pisti rataennätyksen uusiksi ja se kirjataan nyt tasan 17 minuuttia. Juoksijajoukko oli tällä kertaa varsin miesvoittoinen 18-3, joten tulkaapa naiset hoitamaan tasa-arvoasiat kuntoon ensi kerralla 29.9. Tai sitten joudumme arpomaan osan miehistä naiskiintiöön.

Kun juttujen taso on näköjään näin pahasti kesäterässä, niin lienee parasta siirtyä suoraan tuloksiin.

Naiset:

Halonen Terhi TeSt 21,37
Kaasinen Päivi TaJut 29,11
Yli-Koivisto Mari TaJut 29,12

Miehet:

Luhtala Eero TeSt 17,00
Raitanen Ismo RC-Eemeli 17,30
Kaskinen Hannu TeSt 17,42
Perkiömäki Mika RC-Eemeli 17,56
Torvinen Risto Kunto-Pirkat 17,57
Ruuska Vesa TaJut 18,15
Rontti Ilmari TeSt 18,52
Alho Vesa TaJut 19,46
Airola Mika TeSt 19,50
Halme Jarmo TaJut 19,52
Litmanen Petri TaJut 20,06
Niskanen Harri TaJut 20,14
Lähteenmäki Tero TaJut 20,29
Koskinen Olli Tampere 21,01
Cooper Stefan England 25,04
Maimonen Jarno TeSt 25,08
Malinen Jari TaJut 29,13
Hamari Jari TaJut DNET

torstaina, elokuuta 23, 2007

Jarin maratonkoulu

Hemmilän Jari aloittaa maratonkolulun ensi viikolla. Seuran jäsenet saavat kurssimaksusta alennuksen. Lisää tietoa asiasta saa suoraan Jarilta numerosta: 0400928110

Harjoitusasiaa

Muistutetaanpa vielä ensi lauantain Rauhiksen vitosesta. Ensi viikolla harjoitukset normaaliin tapaan.

25.8. Rauhiksen vitonen. 5 km pituinen testijuoksu Rauhaniemen maisemissa. Ilmoittautuminen alk. klo 12 Rauhaniemen kansankylpylällä, startti klo 13. Hinta 5€, sis. pullakahvit ja mehut sekä saunan.
28.8. Vetoharjoitus. Kokoontuminen Pyynikin näkötornilla klo 18.
29.8. Kevyt TV-lenkki. Lähtö Pyynikin näkötornilta klo 18.
1.9. TV-harjoitus. Kokoontuminen Rauhaniemessä klo 10.

Virallinen HCM-kuva

Päivi laittoi oheisen kuvan, klikkaa isommaksi...

sunnuntaina, elokuuta 19, 2007

Kuvapalvelulla hämäläinen pokkari...


Aarnen ja Hannelen s-postikommentit alla. Ensivuoden ohjeiksi: muistakaa pysähtyä kun kun kuulette "Say cheese!" vai sovitaanko "Tavaa T-A-P-O-L-A"?

>>>
Maratonin juokseminen on kovaa puhaa, vaan eipä ole helppoa sen seuraaminenkaan; varsinkin kun yrittää samalla kuvata! Sain vain "hitaimman" kohtuudella kuvaan, muiden osalta halpa digikamerani ei ehtinyt mukaan. Lähes jokaisen TaJulaisen perässäjuoksijoista on kyllä hienoja otoksia :)
Joka tapauksessa onnea kaikille osallistujille! Uskalsimme tunnustaa julkisesti tamperelaisuutemme keskellä Helsinkiä, kun kannustuksemme kohteet niin kepeästi ohitsemme kirmaisivat!
Hannele ja Aarne
<<<

perjantaina, elokuuta 17, 2007

Rauhiksen vitonen palaa ohjelmistoon

Tulevalla viikolla harjoitellaan muuten normikaavan mukaan, mutta lauantain TV-harjoitus korvataan Rauhiksen vitosella.

Kesän jälkeen on aika aloittaa taas kuukausittainen R5-tapahtuma eli Rauhiksen vitonen pyörähtää käyntiin lauantaina 25. elokuuta. Vitonen kisataan totutusti aina jokaisen kuukauden viimeisenä lauantaina. Sapluuna on sama kuin menneenä talvena eli ilmoittautuminen viivalle alkaa klo 12 ja startti pamahtaa klo 13. Paikkana on tuttu Rauhaniemen kansankylpylä ja reittinä Lapinniemen rantareitti. R5-atmösfäärin kokeminen maksaa vaivaiset 5€ ja hintaan sisältyy myös pullakaffeet ja mehut juoksun jälkeen sekä saunominen Rauhaniemessä.

21.8. Vetoharjoitus. Kokoontuminen Pyynikin näkötornilla klo 18.
22.8. Kevyt TV-lenkki. Lähtö Pyynikin näkötornilta klo 18.
25.8. Rauhiksen vitonen. 5 km pituinen testijuoksu Rauhaniemen maisemissa.

torstaina, elokuuta 16, 2007

TaJut-kuvapalvelu Helsingissä

Helsinki tulee, oletko valmis... todennäköisesti kyllä, mutta tiesitkös että seurallamme on Helsingissä oma kuvaustiimi paikalla. Kahden kympin kohdalla kannattaa jo alkaa ehostaa meikkausta ja viritellä "ei-tässä-mitään-hätää-hymyä" huulille. Viimeistään Espalle saapuessa on syytä sitten tsekata näyteikkunoista että tukkakin on hyvin. Sillä kun käännytte ja palaatte Espaa pitkin, on valan tehnyt valokuvatiimimme objektiivit ojossa ottamassa teitä vastaan. Tarkkailkaa TaJut-kylttiä, sillä Aarne ja Hannele ovat luvanneet ikuistaa kaikki seuralaiset, jotka erottuvat massasta huitoen, kaatuillen tai yltiöpäisen irtioton muodossa huomion kiinnittäen. Varmistaakseen esteettömän kuvalinjan kannattaa ehkä peesata kärkiryhmää ja rynnistää sitten Espalla ohi, siitähän on jo muutenkin turvallista aloittaa loppukiri...


Toivotan kaikille viileitä kelejä, rapeita geelejä ja kepeitä jalkoja. Muistakaa "muuria" ylittäessänne, että kotijoukot elävät mukana tuskassanne!

perjantaina, elokuuta 10, 2007

Normaalit harjoitukset jatkuvat

14.8. Vetoharjoitus. Kokoontuminen Pyynikin näkötornilla klo 18.
15.8. Kevyt TV-lenkki. Lähtö Pyynikin näkötornilta klo 18.
18.8. TV-harjoitus. Kokoontuminen Rauhaniemessä klo 10.

Tsemppiä kaikille Helsinki City Marathoniin osallistuville TaJulaisille jo tässä vaiheessa!

lauantaina, elokuuta 04, 2007

Harjoituksista

Harjoitukset jatkuvat totutulla ohjelmalla tulevalla viikolla:

Ti 7.8. Vetoharjoitus. Kokoontuminen Pyynikin näkötornilla klo 18.
Ke 8.8. Kevyt TV-lenkki. Lähtö Pyynikin näkötornilta klo 18.
La 11.8. TV-harjoitus. Kokoontuminen Rauhaniemessä klo 10.