tiistaina, heinäkuuta 28, 2009

Jarille MM kultaa

Tampereen Juoksijoiden puheenjohtaja, Jari Hemmilä, kävi näyttämässä tänään esimerkkiä Veteraanien MM-kisoissa Lahdessa, voittamalla maailmanmestaruuden maastojuoksussa (M45, 8km). Tiedotusdivisioona ottaa hatun pois karvaisesta päästään, kumartaa syvään ja painuu nöyrästi takavasemmalle treenaamaan. Onnittelut loistosuorituksesta!


ensin väännetään


sit nautitaan

maanantaina, heinäkuuta 27, 2009

Yhteistreenit viikolla 31

Heinäkuun viimeisen viikon yhteislenkeillä on vähän hiljaisempaa, kun tiistain vetoharjoitus on tällä kertaa peruttu. Jari osallistuu Lahdessa pidettävien veteraanien MM-kisojen maastojuoksuun tiistaina eikä ole näin ollen paikalla. Lisää tietoja ko. tapahtumasta löytyy täältä: http://wma2009.org/

Viikko 31

Ti. 28.7. Yhteinen vetoharjoitus on siis peruttu tällä kertaa, mutta toki tuonne voi mennä rempomaan itsekseenkin.


Ke. 29.7. Kello 18. Tasavauhtinen kevyt porukkalenkki, n. 11 km. Kokoontuminen Pyynikin näkötornilla jäätelökojun edustalla. Vauhti ja matka säädetään aina osallistujien mukaan, niin että kaikki pysyvät porukassa. Yhteyshenkilönä Aarne Heino (0400483347, aarne.heino@crosslink.fi).


Berliinin maratonille (20.9) on odotettavissa Tajulaisryntäys ja nyt on 8 viikkoa aikaa viritellä koneisto ennätysvauhtiin, joten treeni-intoa. Nähdään yhteislenkeillä!

tiistaina, heinäkuuta 21, 2009

Joroinen 2009, 19.7 (Uinti 1.9km + Fillari 90km + Juoksu 21.1km)

Viime viikonloppuna järjestettiin perinteikäs Triathlonin puolimatkan SM-kisat Joroisissa (Finntriathlon)

TRI-tauti on itänyt ja levinnyt talven ja kevään aikana Tajuissa niin pahasti, että viime viikonloppuna nähtiin 8 Tajulaista (Pete, Kaapo, Tapsa, Lasse, Timo, Seppo, Asko, Vesa) + Ilmo "The Diesel", ottamassa selvää omasta tuskansietokyvystään Joroisilla, Triathlonin puolimatkojen SM-kisoissa. Sää oli mitä mainioin ja lähtökarsinassa näkyikin vain ja ainoastaan hymyileviä ja letkeitä puujalkavitsejä kuin liukuhihnalta latovia Tajulaisia. Erityisesti Tapsalla tuntui läppä lentävän erityisen hyvin, niin että oli leuka revetä. Meikäläinen, untuvikko, sensijaan hiippaili pallo kateissa starttikarsinassa, kylmä rinki persiin ympärillä ja kyselin mitä ihmeellisempiä asioita, varsinkin Peteä tuli kuormitettua viimeisellä viikolla käyttäen kaikkia mahdollisia medioita, savumerkkejä myöden. Kuvassa mestauslavalle menossa oleva triatlonisti kannustusjoukkojen saattelemana.



Lähtölaukaus ja hetkessä Valvatus oli käsiä ja jalkoja täynnä. Alkuhärdellistä selvittyään kaikki löysivät kuitenkin oman paikkansa ruodussa ja hakivat oman rytminsä. Oma elämä pysähtyi hetkeksi jo ensimmäisen uintikierroksen puolivälissä, kun oikeassa pohkeessa tuntui karsea revähdys. Diagnosoin ylilääkärin elkein tilanteen krampiksi ja lähdin lapioimaan toiselle uintikierrokselle. Tajusin hyvin pian, että jalkaahan ei nyt sitten suoraksi enää saa (meni koko ajan uuteen kramppiin), vaan se on roikotettava kiltisti perässä. Tässä vaiheessa tapahtui suunnitelmien muutos, heitin aikatavoitteen (5:30) romukoppaan ja keskityin maaliin selviytymiseen ja oikean pohkeen suojelemiseen.
Vihdoin rantauduin, märkäpuku baby oililla liukastetusta kropasta hetkessä pois, fillarikamat päälle, uintikamat varusteautoon ja fillari kantoon.




Ekat kilsat rauhallisesti ja keuhkot eivät meinaa millään saada happea ja syke paukuttaa tähtitieteellisiä lukemia. Ei hätää, tää on normaalia ja ohimenevää, yritän hokea itselleni. Vihdoin syke alkaa tasaantumaan ja pääsen normaaliin rytmiin. Ohittelen muutamia ja jossain vaiheessa suhahtaa ohjus ohitseni. Siinä tais mennä kisan kärki, on kyllä käsittämätön vauhti kärkimiehillä! Pyöräily oli mukavaa hienossa säässä ilmavirran viilentämänä, vaikken kauheesti reitistä tykännytkään ja pohkeen takia jouduin aikalailla varomaan polkemista. Fillarireitti poljettiin kolmena kierroksena ja siinä oli mukava seurailla muitakin kilpailijoita. Välillä oli isojakin porukoita nipussa, vaikka peesaus olikin penalty boxin uhalla kielletty. Joitain Tajulaisiakin erotin vastaantullessa ja ainakin Pete, Tapsa ja Lasse näyttivät painelevan kiukulla eteenpäin.

Lopulta fillariosuus oli lopussa ja alaselkä alkoikin olla jo sitä mieltä, että josko jotain muuta lajia välillä. Hypättyäni fillarin päältä, viiltävä kipu pohkeessa kertoi varoituksenomaisesti, että juoksu tulee olemaan melkoinen Via Dolorosa. Tässä vaiheessa huomasin myös Timon kannustavan yleisössä ja kuulin jälkeenpäin, että valitettava välinerikko fillaroinnissa oli keskeyttänyt kisan. Itse kyllä uskon, epävirallisesti, että Uimamaisteri Silakan reidet vaan sylki yksinkertaisesti niin paljon hevosvoimia, että takakappa ei moista momenttia kestänyt ja taipui fiksumpana tässä pelissä.

Yritin juosta ensimmäiset kilometrit niin rennosti kuin pystyin, mutta kipu pohkeessa oli sietämätön ja jalat muutenkin spaghettia. Ei puhettakaan, että olisi ollut asiaa ennen kisaa asettamaani 4:50-5:00/km tavoitevauhtiin, vaan oli tiputettava vauhti välittömästi paljon hitaammaksi. Juoksuosuus vedettiin neljänä kierroksena ja reitti oli puoliksi asfalttia, puoliksi hiekkaa/metsäpolkua. Ei mikään nopein mahdollinen, mutta pääsi sentään välillä aurinkoa pakoon metsän suojiin. Ensimmäinen kierros meni vielä kohtalaisesti, mutta pohjekipu oli kohtalainen ja rento juokseminen mahdottomuus. Sykkeet oli aikalailla oikealla tasolla, mutta vauhti ei. Lisäksi alkoi matka painaa kyllä muutenkin. Ei tässä ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin vääntää tuskainen irvistys päälle, katse horisonttiin ja tassua toisen eteen. Maaliin mennään vaikka ilman jalkoja! Tais olla toisella tai kolmannella kiepillä kun Tapsa ja Lasse varvasi kierroksella, vaihdettiin muutama sana ja homma jatkui eteenpäin. Kolmannella kierroksella Ilmo tuli takaa ohitse ja kyseli vointia ja nesteiden imeytymistä. Korisin vastaukseksi jotain krampeista ja kyllä tästä maaliin tullaan. Nesteistä ja tankkauksesta en ollut kisan aikana, enkä kisan jälkeenkään varma, tuliko otettua riittävästi (fillarin aikana 4 energiajuomapulloa ja 2 vesipulloa, juoksun aikana vesi ja energiajuoma 2.5km välein + muutama suolakurkku). Yritin tankata sen mitä pystyin, mutta en nyt tiedä oliko se riittävästi. Kolmannella kiekalla saavutin myös Sepeteuksen, joka pyöritteli päätään: vatsaongelmia, jotka pilasi tankkauksen sekä ennen kisaa, että kisan jälkeen. Kolmas epäonnen soturi Tajujen rintamaan.

Oheisessa kuvassa yritetään tsempata rintarottingilla kameroiden läsnäollessa, mutta oikeasti olo oli aika karsee.



Viimeinkin kurvasin viimeiselle kierrokselle ja tunne alkoi olla todella väsynyt. Laahustin viimeiset kilometrit hämärän rajamailla ja ihan etanavauhtia, mutta viimein edessä vapauttava maaliviiva, nostin kädet ylös ja valuin viimeiset metrit yli maalilinjan kannustusjoukon mylviessä stadionilla.



Oli kyllä hieno tapahtuma ja aivan ainutlaatuinen henki, jonka aisti koko kisan ajan. Tänne on pakko päästä uudestaan, mutta seuraavalla kertaa ehjä suoritus ja rutka parannus aikaan. Sen verran jäi hampaankoloon, että tästä vaan treeni kovenee, kostoksi ruholle, joka antoi periksi tällä kertaa. Kiitoksia muille Tajulaisille ja huikealle kannustusjoukolle, ilman tätä sakkia olisi voinut nitkahtaa vaikeissa paikoissa.

maanantaina, heinäkuuta 20, 2009

Yhteistreenit viikolla 30

Kesäaikana Tajut-yhteistreeneissä on vähän hiljaisempaa, kun on paljon kilpailuja ja muita tapahtumia. Kuitenkin tiistain ja keskiviikon yhteistreenit pyörivät kutakuinkin normaalisti. R5 on myös kesälomalla ja järjestetään seuraavan kerran la 29.8 uusilla ideoilla höystettynä.

Viikko 30

Ti. 21.7. Kello 18. Vetoharjoitus. Kokoontuminen Pyynikin kentällä, maaliviivalla. Yhteyshenkilönä Jari Hemmilä

Ke. 22.7. Kello 18. Tasavauhtinen kevyt porukkalenkki, n. 11 km. Kokoontuminen Pyynikin näkötornilla jäätelökojun edustalla. Vauhti ja matka säädetään aina osallistujien mukaan, niin että kaikki pysyvät porukassa. Yhteyshenkilönä Aarne Heino (0400483347, aarne.heino@crosslink.fi)

Treeni-intoa

lauantaina, heinäkuuta 11, 2009

Mikolle SM hopeaa!

Triathlon-jaostomme konsultoiva valmentaja Mikko Örn nappasi M55 sarjan SM hopean tänään Kokkolassa käydyissä perusmatkan triathlon-kisoissa. Onnea loistosuorituksesta. [ Tulokset ]