maanantaina, toukokuuta 28, 2012

VIIKKO 22

Keskiviikkolenkki 30.5. kello 18 Rauhaniemen kansankylpylän parkkipaikalta.

maanantaina, toukokuuta 21, 2012

VIIKKO 21

Keskiviikkolenkki 23.5. kello 18 Rauhaniemen kansankylpylän parkkipaikalta.

tiistaina, toukokuuta 15, 2012

R5


42. R5 Kevät vauhtia hakemassa

Rauhiksen Vitosen testijuoksut aloitettiin taas ja muutamia ansiokkaita juoksijoita saatiinkin lähtöviivalle. Tieto aloituksesta tuli viime tippaan, mutta tarkoitus on pitää testijuoksua nyt syksylle kuun ensimmäisenä keskiviikkona.
Tämän kolean alkukevään hienoimmassa kelissä päästiin juoksemaan  vaikka tuuli hieman pelottelikin ja juoksijat saivatkin hyviä tuloksia aikaan vaikkakin se jouduttiin suorittamaan viime syksyn lopulta tutulla hieman uudistetulla reitillä kun kaupungin työmaa estää normireitin käytön. Kärjessä kulki pitkin matkaa Jarno Maimonen joka ”vain” palautteli Pariin maratonin jälkeen. Suurosen pariskunta teki hienot juoksut. Ilmo tuli maaliin pienellä irveellä kun taas Teija pienellä hymyllä. Jaakon kunto on pysynyt syksyn testistä sekunnilleen aivan samana, mutta kunhan riisuu lämmittelyasunsa niin kahdenkympin rajapyykki rikkoutuu varmasti. Maijakin palautteli HCR;n hienon juoksun jälkeen jalkojaan vaikka hyvin ne kulkivat mukana. Päivikin teki ensimmäisen vetoharjoituksensa Västilää varten. Rainerilla oli iloinen ilme koko matkan ajan ja vasta loppusuoralla pisti kaiken peliin tehden ylivoimaisesti lennokkaimman maalintulon.
Terhi otti hienoja kuvia juoksijoista ja ne löytyy oheisen blogin takaa. Käykää katsomassa.

R5 testitulokset 9.5.2012
1.    Jarno Maimonen Tajut/Teivo                        17:22
2.    Ilmo Suuronen    Tajut                                                         19:27
3.    Jaakko Rapo                             Tajut                                                        20:05
4.    Maija Henttonen  Tajut                                                        22:47
5.    Rainer Nuolikoski                    Tajut                                                        23:42
6.    Teija Suuronen   Tajut                                                        24:19
7.    Päivi Kaasinen    Tajut                                                        24:56
Seuraava Rauhiksen Vitonen pidetään 6.6.2012 klo 18 samassa tutussa paikassa. Tervetuloa mukaan mahtuu.
-Sepeteus

viikko 20

Keskiviikkolenkki 16.5. kello 18 Rauhaniemen kansankylpylän parkkipaikalta.

perjantaina, toukokuuta 11, 2012

sunnuntaina, toukokuuta 06, 2012

VIIKKO 19

R5 -testijuoksu sekä perinteinen keskiviikkolenkki 9.5. kello 18 Rauhaniemen kansankylpylältä.