perjantaina, joulukuuta 17, 2010

Viikot 50, 51, 52

Moro!

Joulun ja uudenvuoden läheisyydestä huolimatta keskiviikkolenkit pyörivät normaalisti. Lähdemme siis 15.12, 22.12 sekä 29.12 kello 18 Pyynikin näkötornilta noin 10 kilometrin lenkille.


Olen saanut epävirallisen tiedon, että 22.12 lenkille osallistuu myös joulupukki!


Myös sunnuntain pitkän lenkin herättämiseen uudelleen henkiin on esiintynyt kiinnostusta. Tästä asiasta (lähtöpaikka, lähtöaika, yms.) ottaisin mielelläni vastaan ehdotuksia.


Aarne Heino


tiistaina, marraskuuta 23, 2010

Viikko 47 ja pikkujoulut

Wazzup!

Viime viikon R5:sta ja pikkujouluista on selvitty ja elämää pikkujoulujen jälkeenkin näköjään on. Hauskaa oli ja puheenjohtajastakin kuoriutui yhden miehen bändi illan mittaan.

Vuoden Tajulaiseksi valittiin tällä kertaa Ilmo "diesel" Suuronen triathlonin täyden matkan SM-kullan ja puolimatkan SM-pronssin M50 sarjassa ansiosta. Lisäksi Aarne oli askarrellut Litmasen Petelle kuvassa näkyvän erikois-nobelin elämäntyöstään Tajujen hyväksi.

Illan aikana pidetyn Buzz-tietokilpailun voittajaksi rynni takamatkalta, pyytämättä ja täysin yllättäen joukkue Terot: Tero Lähteenmäki, Tommi Keronen, Jari Hamari ja Lasse Koivulehto. Onnittelut porukalle, tosin pienellä varauksella. Sisään on nimittäin jätetty protesti: voittajajoukkueen sihteeriin kohdistuu vankkoja epäilyjä, että kilpailuhetkellä vaadittu minimi promilleraja (0,5) ei olisi ylittynyt. Todistusaineistona tästä on liian selkeä artikulointi, pistävä katse, ällistyttävä liipasinsormi & reagointikyky ja muutenkin ärsyttävän oikeat vastaukset. Jury pohtii asiaa todistusaineistoje pohjalta.

Tällä viikolla treenit jatkuvat normaalisti ja keskiviikkolenkki starttaa klo 18.00 Pyynikin näkötornilta. Lisäksi loppuviikosta aukeaa myös Pirkkahalli taas juoksijoidenkin käyttöön. Aukioloista ja messuviikonlopuista tarkemmin mogulin tietotoimistosta: http://mogulin.blogspot.com/2010/11/pirkkahallin-urheilu-ja-muu-käytto-2010.html
Itse ajattelin mennä tekaisemaan duathlon-treenin lauantaina klo 10.00 alken, joten remmiin vaan kaikki triathlonistit ja muutkin nistit.

perjantaina, lokakuuta 29, 2010

TaJut-pikkujoulut 20.11

Morjensta,

Alkaa olemaan taas se aika vuodesta kun pikkujouluja ilmaantuu kalentereihin. Tampereen parhaat pikkujoulut pidetään tietenkin Koskikadun Cumuluksessa 20.11 klo 18.30 alkaen. Sitä ennen kuitenkin lämmitellään tunnelmaa juoksemalla ja saunomalla Rauhaniemessä.

Aikataulutus

12.00 Ilmoittautuminen R5:lle alkaa. Ohessa kesäreitti, joka juostaan, jos vain suinkin on juoksukunnossa: http://www.gmap-pedometer.com/?r=4036015 Plan B on sitten siirtyä talvireitille.
13:00 R5
n. 13:40 Loppuveryttely tai pitkä lenkki lähtien Rauhikselta Aarnen johdolla.
13:30-17 Saunomista Rauhaniemen kansankylpylässä
18:30 Pikkujoulut
19:00 Illallinen
Joulumenu:
-Alkudrinkit/glögi
-Savulohi - jokirapukeitto VL, G
-Pekoniin käärittyjä häränselyksiä VL, G
-Uunissa paistettua leipäjuustoa VL
-Ruokajuomat: olut, punaviini, valkoviini
+Tarvittaessa erikoisruokavalio etukäteistoiveiden mukaan (minulle voi ilmoittaa etukäteen)
n. 21:00 Muuta ohjelmaa, kuten vuoden TaJulainen, visailua, kisailua ja hyvästä seurasta nauttimista
24:00 Savustus ulos Cumuluksesta

Jokaisen oma osuus tästä lystistä on 30Eur, johon siis kuuluu kaikki ylläoleva mukaan lukien viinit ja oluet myös illallisen jälkeen.
Ilmoittautumista varten maksutiedot:saaja Tampereen Juoksijat rytili 114630-1091278viite 1083maksu 30Eur
Maksun jälkeen käy laittamassa nimesi doodleen: http://doodle.com/6at7inudeg23mi6q, niin osataan varata oikea määrä paikkoja, ruokaa ja tärpättiä.
Ilmoittautuminen 15.11 mennessä.
T: TaJut-Pikkujoulujen järjestelytoimikunnan puheenjohtajan oheistamispäällikkö

tiistaina, lokakuuta 26, 2010

Viikko 43

Tsoronoo,

Petollisen hiljaista on ollut TaJut-listoilla viime aikoina. Se on aina tyyntä ennen myrskyä ... ja pikkujouluja.

Tällä viikolla hölkkäillään Keskiviikko-lenkki normaaliin tyyliin ohjelmassa klo 18 Pyynikin näkötornilta.

Tämän viikon lauantaina on taas ohjelmassa jo perinteikäs WiHan kilometrit (http://www.wihankilometrit.fi/), joka järjestetään Pirkkahallin ympäristössä. Tuolta löytyy varmasti jokaiselle jotakin, kun matkat on 10km-puolikas-maraton-50km-100km-non-stop ja edetä voi joko hampaat irvessä tai rennosti hölkkäillen. Itse ajattelin suunnistaa tuonne tekemään pitkän lenkin, kun kerran WiHan pojat ja tytöt ovat pöydän niin koreaksi laittaneet. Ei muuta kuin mukaan vaan kaikki muutkin!

-Kaapo

tiistaina, lokakuuta 19, 2010

Viikko 42

Morjens,
Kankaanpäässä tuli juostua taas pitkästä aikaa ja omaa nihkeää kulkua ei voi kyllä syyttää kuin peiliin katsomalla. Sää oli kuin olikin passeli & aurinkoinen, järjestelyt toimi hienosti, tunnelma oli mukava ja reittikin nopea. Ohessa tuloksia http://personal.inet.fi/urheilu/kankaanpaanmaraton/vi%20maraton%20tulokset.htm ja paljon kuvia löytyy mm. mogulin blogista, josta löytyy myös herran omiakin mietteitä debyyttimaraltaan: http://mogulin.blogspot.com/2010/10/kankaanpaa.html
Keskiviikko-lenkki normaaliin tyyliin ohjelmassa klo 18 Pyynikin näkötornilta, vaikkakin Aarne ei ole tällä kertaa mukana.
Jonkinlaista lenkkirinkiä on rakenteilla myös talven rospuuttokelien koston torjumiseksi. Omia idoita voi viljellä joko minulle: kaapo.annala@nokia.com tai Aarnelle: aarne.heino@crosslink.fi
Mitähän tähän vielä keksisi? Tarttis vissiin ruveta reenaamaan, josko tuo lapikas purisi asfalttiin paremmin!

tiistaina, lokakuuta 12, 2010

Viikko 41 ja Kankaanpää

Hrrrr!

Ennusteet tälle viikolle kertovat, että kylmää on tulossa ja se jo tuntuu. Kylmää on kyyti myös viikonloppuna Kankaanpäässä. Lauantaina juostaan perinteikäs Kankaanpään maraton, matkoina 10km, puolimaraton ja maraon: http://personal.inet.fi/urheilu/kankaanpaanmaraton/2010%20Kankaanpaa%20maraton.htm Tänne ainakin oma kompassini osoittaa pahaenteisesti.

Tällä viikolla juostaan Keskiviikko-lenkki normaaliin tyyliin klo 18 Pyynikin näkötornilta. Huom! Startti aikaistettu tunnilla, takaisin alkuperäiseen kellonaikaan.

Tässä kuussa ei järjestetä R5-testijuoksua, vaan seuraava on tiedossa pikkujoulu-päivänä 20.11, jolloin on tarkoitus juoksennella ja saunoa vähän isommallakin porukalla ennen illanistujaisia. Tämähän toki riippuu ihan teistä kuinka isolla joukolla.

tiistaina, syyskuuta 28, 2010

Viikko 39 ja Pirkka

Morienttes,

Viime lauantaina juostiin siis pienen tauon jälkeen megalomaaninen (vai oliko se mogulimaaninen?) R5, josta onkin kuulunut hehkutusta monesta suunnasta. Tulokset löytyvät täältä: http://tajut.blogspot.com/2010/09/r5-syyskuu-2010.html ja mietinnän alla on ainakin lokakuun ja marraskuun (pikkujoulun yhteydessä) R5-tapahtumat. Palataan näihin tuonnempana.

Tällä viikolla juostaan Keskiviikko-lenkki normaaliin tyyliin klo 19 Pyynikin näkötornilta.

Ensi sunnuntaina juostaan perinteinen ja syksyn hieno tapahtuma, Pirkan Hölkkä: http://www.pirkankierros.fi/ Odotettavissa taas iso TaJulaisryntäys tapahtumaan. Tsemppiä kaikille!

lauantaina, syyskuuta 25, 2010

R5 Syyskuu 2010

Sää suosi tämänkertaista ennätystysten testijuoksua. Rauahaniemessä syntyi paitsi uusi osallistuja- myös reittiennätys. Juoksioita ilmaantui viivalle peräti 32 ja Jarno pisteli ennätyksen uusiksi: 16:29! Kiitokset kaikille osallistujille.

Järjestäjien ajanottolaitteiston käyttöhenkilöstö (lausutaan "kirjuri itse") ei kyennyt valmiuksiltaan kasvamaan tapahtuman vaatimalle tasolle, joten korjatkaa mahdolliset virheet kommentteina alle. Kaksikymmnetä ensimmäistä aikaa sinällään pitäisi olla oikein, mutta korjatkaa jos huomaatte järjestyksessä virheitä, eli jos juoksijalle on kirjautunut toisen juoksijan aika. Samoin hyväksymme mutinoitta korjaukset aikoihin sijoille 21-32. Pahoittelut amatöörin puuhastelusta tulosten osalta.

Tulokset:





Maimonen Jarno TaJut 16.29
Kaihlavirta Tuomas TaJut 17.05
Keronen Tommi TaJut 17.11
Perkiömäki Mika RC Eemeli 17.18
Raitanen Ismo RC Eemeli 17.22
Haavisto Petri Wihan KM 17.52
Hamari Jari TaJut 17.55
Larivuo Ilmari MC Höntsä 18.52
Fjällström Tuomas Kepardi 18.57
Ström Olli FC Gekko 19.13
Pimiä Juuso KooVee 19.17
Mehtonen Mikko TaJut 19.20
Ylinen Mikko RC Eemeli 19.27
Hihnala Heikki RC Eemeli 19.29
Wiren Mikko TaJut 19.32
Kähärä Jyrki
TeSt 19.40
Aaltonen Aleksi RC Eemeli 20.35
Järvinen Matti Oma Ilo 21.07
Kaasinen Valtteri TaJut 21.50
Vasama Jussi RC Eemeli 21.56
Koskinen Olli RC Eemeli 21.57
Hoikkanen Maija Tampere 22.07
Halonen Terhi TaJut 22.15
Rautiainen Jani RC Eemeli 22.31
Karvinen Sini RC Eemeli 23.23
Nuutinen Sanna TaJut 23.25
Koiranen Jussi RC Eemeli 23.54
Nuolikoski Raine TaJut 24.09
Heino Aarne TaJut 24.25
Kaasinen Päivi TaJut 25.19
Sarvi Rene RC Eemeli 27.08
Nieminen Auli Näätä RC 31.17

tiistaina, syyskuuta 21, 2010

Viikko 38 ja R5

Syksyä, juoksua ja sateita!

Eli suomennettuna verta, hikeä ja kyyneleitä.

Tällä viikolla juostaan Keskiviikko-lenkki normaaliin tyyliin klo 19 Pyynikin näkötornilta.

Lauantaina ravataan myös pienen tauon jälkeen R5, joka näyttää muodostuman ennakkoilmoitusten (http://www.doodle.com/swkucwucviv4k7r4) perusteella melkoiseksi spektaakkeliksi. Kovia aikoja ja kaksinkamppailuja on tiedossa ja osallistujia pilvin pimein, joten tuota kisaa kannattaa mennä vaikka katsomaan, jos ei jostain syystä viivalle halua. Numerolappuja kuitenkin riittää vielä, joten lisää nimiä papereihin ja sanaa kiertämään! Tuossa vielä virallinen kutsu: http://tajut.blogspot.com/2010/09/syyskuun-r5-259.html

tiistaina, syyskuuta 14, 2010

Viikko 37

Hoblaa!

Viime viikolla juostiin taas suosittu Finlandia marathon Jyväskylässä ja TaJulaisia oli juoksemassa joka matkalla. Erityisesti mainittakoon Itä-Tampereen Pihkaniskojen alajaostonTommi Kerosen lento puolikkaalla aikaan 1.18. Kaikki tulokset tuolta: http://www.finlandiamarathon.fi/tulokset_results/

Ensimmäinen Tampere City Triathlon saatiin myös kokeiltua läpi ja voittajana selviytyi Pispalan Pingviini Petri Litmanen. Osallistujia olisi voinut olla enemmänkin, mutta jatkoa seuraa tällekin varmasti myös ensi vuonna.

Keskiviikko-lenkki normaaliin tyyliin klo 19 Pyynikin näkötornilta.

Vielä pari paikkaa on jäljellä 4.10-15.11 uinnin alkeiskurssille. Ilmoittautuminen täältä: http://www.doodle.com/reb5468tvg8c959y

Huomioikaa lisäksi myös R5 25.9 jo nyt kalentereissanne: http://www.doodle.com/swkucwucviv4k7r4 . R5 on hyvää valmistautumista myös Pirkkaan ja Kankaanpäähän.

maanantaina, syyskuuta 13, 2010

Syyskuun R5 25.9

Käsittämättömän ison kansanliikkeen ansiosta TaJut on päättänyt kaivaa R5:n (5km harjoituskisa) naftaliinista ja järjestää Syyskuun R5:n 25.9 klo 13.00. Tapahtumapaikkana, lähtöineen ja maaleineen, on Rauhaniemen legendaarinen kansankylpylä: http://www.rauhaniemi.net

TaJut kutsuu omien jäsentensä lisäksi myös kaikki lähialueen seurat mukaan juoksemaan ja viettämään laatuaikaa samanhenkisten nistien kanssa.

Ennakkoon tehtyjen ovensuukyselyjen pohjalta odotamme ennätyksellistä osallistujamäärää, joten kaikkiin vauhteihin löytyy kanssajuoksijoita. TaJut/Kilpailudivisioona/R5/järjestelydivisioonan ohjausryhmä kokoontuu kisan jälkeen puimaan mahdollista jatkoa R5:lle. Joten, jos tämän aktiviteetin kaivaminen suosta vähintäänkin käveleväksi zombieksi kiinnostaa, ilmaannu viivalle! Vielä mahtuu ja kilpailunumeroita riittää, mutta käykää kuittaamassa aikeenne tuonne etukäteen: http://www.doodle.com/swkucwucviv4k7r4

Reitti: http://www.gmap-pedometer.com/?r=4036015

Ilmoittautuminen alkaa klo 12.00 Rauhaniemen kansankylpylässä.

Maksu on nimellinen 5Eur, johon sisältyy kilpailuoikeuden lisäksi myös pullakahvit ja saunominen kansankylpylässä.

Siltä varalta, että sattuu satamaan lunta ja juoksureitti jäätyy, R5-järjestelydivisioona on päättänyt sallia myös pitkäpiikkiset pikaluistimet Syyskuun R5:lle. Ohessa pieni kertaus välineistä, ettei kenellekään pääse tulemaan etua välineiden suhteen: http://www.youtube.com/watch?v=lBWZcQ50Sr8

maanantaina, syyskuuta 06, 2010

Viikko 36, Uintikurssi, Finlandia ja City TRI

Morienttes,

Aurinkoista syyspäivää ja alkavaa viikkoa. Jatkamme normaaliin tyyliin keskiviikkolenkkejämme mitä mainioimmissa syksyisissä lenkkisäissä, eli tulkaahan paikalle ensi keskiviikkona n. 11km yhteislenkille klo 19 Pyynikin näkötornille. Tämän lisäksi on lukuisia muitakin tapahtumia, joista muutama alla mainittuna.

TRI-jaosto järjestää syksylle 4.10-15.11 uinnin alkeiskurssin. Tänne voivat muutkin ilmoittautua ja kurssille otetaan 10 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautua voi oheisen linkin kautta: http://www.doodle.com/reb5468tvg8c959y

Lauantaina järjestetään taas Jyväskylässä suosittu Finlandia marathon hienoissa maisemissa. Matkoina maraton, puolikas ja n.12km rantaraitin kierros. Lisää tietoa tuolta: http://www.finlandiamarathon.fi/

Sunnuntaina järjestetään ensimmäinen Tampere City Triathlon, mikä on oiva tapahtuma tutustua triathlonin ihmeelliseen maailmaan. Tästä tarkempaa tietoa löytyy täältä: http://tajut.blogspot.com/2010/09/tampere-city-triathlon-1292010.html

Onnittelut N35-sarjan maantie-kympin SM-kultamitalista Terhi Haloselle!!! Sivuhuomio myös J. Hamarille ja J. Maimoselle loistavista suorituksista & mitaleista puolikkaalla. Tulokset löytyy kokonaisuudessaan täältä: http://www.sporttiveteraanit.fi/20

keskiviikkona, syyskuuta 01, 2010

Tampere City Triathlon 12.9.2010

Ensimmäinen Tampere City Triathlon järjestetään yhteistyönä seudun Triathlon-seurojen kesken sunnuntaina 12.9 klo 14.00.

Tapahtumapaikka lähtöineen ja vaihtoineen on Rosendahlin ranta ja lähimaasto Pyynikillä. Tarkemmat kartat löytyvät alla olevien linkkien takaa.

Kilpailun voi suorittaa myös duathlonina, jolloin uintiosuuden sijaan suoritetaan juoksuosuus. Kilpailumatka on 250m (uinti) tai 1,2km juoksu + 15.3km (pyöräily) + 5km (juoksu).

Kilpailusarjana naiset/miehet. Uintiosuuden juoksulla korvaavat kilpailevat samassa sarjassa muiden kanssa.

Reittikartat

Uinti: 250m
http://www.gmap-pedometer.com/?r=4004721

tai

Juoksu: 1,2 km
http://www.gmap-pedometer.com/?r=4004708

Pyörä: 4 kierrosta, 15,3 km
http://www.gmap-pedometer.com/?r=4003007

Juoksu: 5 km
http://www.gmap-pedometer.com/?r=4004742

Ilmoittautuminen tapahtuu alla olevan linkin kautta tai paikan päällä kisapäivänä. Ilmoittautuminen on myös mahdollista paikan päällä kilpailupäivänä, mutta se pitää tehdä klo 13.00 mennessä. Hinta on 20Eur/henkilö ja se suoritetaan paikan päällä kilpailupäivänä ennen starttia klo 13.00 alkaen. Samalla jaetaan myös numerot osallistujille.

Ilmoittautuminen
Ilmoittautuneet

Tervetuloa!

maanantaina, elokuuta 30, 2010

Viikko 35, Pikkujoulut, Tampere City Triathlon

Pirtsakkaa maanantaita!

Syksyn mittaan on tarjolla monenlaista mukavaa hölkkätapahtumaa, kuten Pirkan Hölkkä, lukuisat maratontapahtumat (Vantaa, Espoo, Kankaanpää, jne.) ja lyhyemmät hölkkätapahtumat. Kun vielä syksyn kelit on lenkkeilyyn mitä mainioimmat, niin veri vetää väkisinkin lenkkipoluille. Vai mitä? Tämän väitteen voit itse todeta oikeaksi jo ensi keskiviikkona liittymällä joukkoon punaiseen n. 11km yhteislenkillä ke klo 19 Pyynikin näkötornilla.

TRI-jaostolla on järjesteillä myös syksyn ja kevään mittaan uinnin tekniikkakursseja, joista voi kysellä lisää allekirjoittaneelta.

Tajunnan räjäyttävät Tampereen Juoksijoiden pikkujoulut järjestetään tänä vuonna 20.11. Tarkoitus olisi järjestää pienimuotoinen juoksutapahtuma ja saunominen päivällä ja illallistaa sitten myöhemmin. Tästä tarkempaa tietoa lähempänä, mutta laittakaa jo nyt päivämäärä kalenteriin.

Parin viikon päästä järjestetään tamperelaisten TRI-seurojen toimesta Tampere City Triathlon 12.9 su klo 14.00 Rosendahlin rannassa Pyynikillä. Tapahtuman voi halutessaan suorittaa myös duathlonina. Tästä tulee tarkempaa tietoa parin päivän sisään.

Onnittelut vielä Varalan maratonilla juosseille, siellä näytti jokunen Tajulainen olleen mukana.

torstaina, elokuuta 19, 2010

Challenge Copenhagen 15.8.2010 - Ironman Race (3.8km+180km+42.2km)

Vuosi sitten sovittiin Pispalan legendaarisen triathlon-kisan yhteydessä Lassen kanssa, että korkataan Ironman-neitsyys vuoden päästä Copenhagen Challenge - kisassa. Vihdoin tuo hetki alkoi olla käsillä ja mitä lähemmäksi päivämäärä tuli, sen epävarmemmaksi olo alkoi muuttua. Matkustimme perjantaina pelipaikalle, otettiin sprintti-treeni rekisteröintipaikalle jonne ehdittiin viime minuuteilla ja käveltiin sitten jalat hapoilla hotellille elpymään. Perjantaina ei sitten paljon muuta tehtykään.

Lauantaina kasailtiin rauhassa aamupäivä pyöriä ja kisavermeitä kuntoon ja käväistiin pikaisesti ihmettelemässä Expossa viimeisintä välinetarjontaa. Illalla sitten lähdettiin viemään fillareita ja juoksukamoja vaihtopaikoille ja jouduttiin keskelle myräkkää. Vettä tuli vaakasuoraan niskaan, päällä shortsit & lyhythihainen ja matka pelipaikalle pitkä kuin nälkävuosi. Starttialueella oli täysi kaaos, kun kilpailijat yrittivät nopeasti löytää fillareille ja pussukoille oikeat paikat. Numerolapputarrat ei pysyneet pusseissa, pyörissä ja kypärissä kiinni, joten pieni jännitysmomentti tuli siitäkin, löytyykö niitä omia kamoja vaihdossa enää ollenkaan. Hotellille kun pääsi tästä hullunmyllystä takaisin, niin ei nyt niin kauhean levänneeltä ja freesiltä tuntunut olo ja valmiina sotaan. Huokaistiin vaan helpotuksesta, että päästiin hengissä takaisin, puolen tunnin kuuma suihku ja kädet ristiin, ettei tästä saanut flunssaa kisapäivälle.

Kisapäivän sää olikin sitten paljon parempi. Hiukan tuli välillä tihkusadetta, mutta lämpötila oli sopivasti vähän alle 20 ja hyvin vähän tuulta. Kilpailupaikalle päästyämme totesimme Lassen kanssa, että pelipaikka oli todellakin kuin myrskyn jäljiltä, suunnistuspoijuja ei oltu saatu sään takia paikoilleen ja koko paikka lainehti vettä.

Pääasia kuitenkin, että fillari löytyi oikealta paikalta ja ainakin fillariosuuden vaihtopussi oli paikallaan, läpimärkänä tosin, mutta märkänä tullaan olemaan jokatapauksessa hyvin pian. Meillä oli alle tunti siis starttiin ja alettiin laittaa kuteita lähtökuntoon ja repiä märkäpukua päälle.

Minulla oli lähtö 7:45 ryhmässä ja Lassella 7:55, joten arvelin, että delfiini menee plaanissa mun ohi siinä ensimmäisen kääntöpaikan kohdalla, jossa on noin kolmasosa on uitu. Uintiosuus suoritettiin tavallaan sellaisessa laguunissa, joten aaltoja ei ollut juuri ollenkaan ja uitiin kolmen sillan ali pariin otteeseen.Vihdoin oli muutama minuutti omaan starttiini ja hiippailin uintitasoni mukaisesti lähtöryhmässä takavasemmalle. Vihdoin pitkä odotus oli ohi ja lähtölaukaus kajahti. Kuvassa Timo Silakka ja Rane Vormisto juuri ennen starttia. Kumpi on kumpi?

Nopeimmat uimarit lähtivät kuin rusakot puskasta liikkeelle aivan järjetöntä vauhtia, niin kuin kuvastakin näkyy. Itse aloitin rauhallisilla vedoilla ja yritin päästä matkavauhtiin heti alkumetreistä lähtien. Hyvin nopeasti huomasin, että tänään mestari ei pysty uimaan suoraan, ei sitten millään ja ajauduin paljon kauemmas vasemmalle kuin olin suunnitellut.

Kun minä tuskailin navigoinnin kanssa jo ulapalla, Lasse odotteli seuraavassa lähtöryhmässä starttia jo malttamattomana ja teki muutamia avausvetoja vedessä. Pienimuotoinen paniikinpoikanen iski Lasselle tässä vaiheessa, kun uimalaseista räpsähti välinaru poikki. Onneksi Lassella oli tässäkin asiassa plan b ja c, joten varalasit löytyivät nopeasti ja Lasse hyökkäsi uintiosuudelle kärkiporukassa. Uinti oli todella mukavantuntuista ja kevyttä, toki mentiin Lassen kanssa ihan eri vauhdeilla.
Ensimmäisellä kääntöpoijjulla Lassen ryhmä saikin minut kiinni niin kuin ennakoin ja yritin kuikuilla näkyykö tuttua hahmoa tuossa porukassa. Pian tämän jälkeen vedinkin täyskolarin vastaantulevan uimarin kanssa, eli kuulat kolahti ihan rehellisesti yhteen. Nooh, kasasin nopeasti itseni ja aloin siksakkaamaan kohti seuraavaa kääntöpoijua. Oli kyllä mahtava uida siltojen alta, kun kuuli katsojien hurraavan sillalta. Varsinkin viimeisen sillan alitus oli hieno, kun katsojat oli metrin päässä rannalla sillan alla ja alitus niin kapea, että Lassekin sai kunnon käsirysyä aikaan kanssakilpailijoiden kanssa ja taisi uida siinä sivussa jonkun ylikin.

Rantauduin ajassa 1.27 hyvävoimaisena, eli ihan suunnitelmien mukaan. Lasse oli rantautunut jo aikoja sitten vedettyään pintakaasulla 1.01 aikaan. Rauhallinen vaatteiden vaihto, loikka Cervelon selkään ja 180km taival alkoi. Fillari tuntui alusta lähtien todella hyvälle niin minulla kuin Lassellakin ja sykkeet paukutti tosi matalalla vauhdin ollessa silti reilusti yli 30km/h. Sääkin alkoi kirkastua, fillarireitti maisemineen todella hieno, joten fiilis oli tässä vaiheessa mitä mainioin. Ensimmäiseen väliaikaan (33km) kellotin 33.7km/h, joka oli paljon parempi kuin olin kuvitellut. Pian tämän jälkeen alkoi tapahtumasarja, jota ei oikein itsekään meinaa uskoa. Ajoin tuossa kohtaa kolmen hengen porukassa, kun yhtäkkiä alkoi kuulumaan pihinä. Naureskelin partaani, että jommalta kummalta jannulta taisi mennä rengas, ennenkuin hetkeä myöhemmin oma takarenkaani alkoi pomppimaan ihmeellisesti. Ei muuta kuin fillari parkkiin, pari kirosanaa perään ja rauhallisesti paikkauslitkut venttiilistä sisälle. Lopuksi vielä renkaan täyttö CO2-patruunasta renkaaseen (tosin, onnistui vasta toisella patruunalla kun ensimmäinen rävähti käsille). Tähän stoppiin meni noin 10min, mutta pääasia että pääsin jatkamaan matkaa. Tällä osuudella tien vieressä näkyi käsittämättömän paljon rengasrikkoja, joka johtui lähinnä edellisen illan myrskyn aiheuttamista pikkukivistä ja -sälästä. Juuri kun naama ehti taas vääntyä virneeseen fillarin kulkiessa, takarengas räjähti oikein kunnolla n. 10km edellisestä episodista. Tokihan mulla oli vielä varatuubi takataskussa, mutta CO2-patruunat oli loppu, ei ollut pumppua ja olin keskellä ei mitään.

Täsmälleen samaan aikaan toisaalla. Lassen fiilikset olivat fillarin alkumatkalla täsmälleen samanlaiset, fillari kulki & fiilis mitä mainioin. Lähes samassa kohtaa 30-40km välillä alkoi takakumi pikkuhiljaa tyhjentyä. Seuraavalle huoltopisteelle oli vielä matkaa, joten Lasse jatkoi ajamista hiukan huolestuneena. Hetken päästä kuitenkin jysähti myös eturengas ja oli pakko pysähtyä paikkaushommiin. Lasse kaivoi paikkauslitku- ja CO2-arsenaalin esille ja hoiti homman tyylikkäästi by the book, kuitenkin huomatakseen, että renkaiden paikkaus ei täysin pitänyt. Toinen satsi paikka-ainetta eturenkaaseen kuitenkin hoiti homman ja takarengas jäi hiukan vuotamaan, mutta sillä pystyi ajamaan aina jonkin verran kunnes piti aina täyttää. Tällä rytmillä edettiinkin sitten seuraavalle huoltopisteelle, jossa Lasse vihdoin vaihtoi ainoan varatuubinsa taakse. Matka jatkui tästä eteenpäin hienosti ja fillarireitti oli täysin suljettu liikenteeltä, oli muunmuassa pitkä pätkä kaksikaistaista moottoritietä mitä sai painaa aeroasennossa kaasu pohjassa jonossa olevien autokuskien kannustaessa villisti. Hetkinen? Kyllä, toisin kuin Suomessa on tottunut, niin suljetun motarin takia hillittömiksi paisuneet autojonot eivät suinkaan aiheuttaneet keskisormi- ja vittuiluefektiä autoilijoissa, vaan joka autosta hurrattiin kun siitä ajoi ohi. Käsittämätöntä! Noniin, kaikki siis meni taas niin kuin elokuvissa, kunnes tuli kilsan pituinen mukulakivipätkä, taisi olla ensimmäinen siinä 80km kohdalla. Tästähän ei Lassen eturengas ja paikkaukset tykänneet alkuunkaan, vaan sanoivat työsopimuksen irti ja Lasse oli pakotettu parkkeeraamaan TT-pyörä tien varteen. Ja tässä vaiheessahan oli kaikki paikkausaineet, CO2-patruunat ja tuubit jo syöty. Mitäs nyt?

Hetken aikaa tien varressa ihmeteltyäni ja toivottuani (turhaan), että joku huoltoauto kiertäisi reittiä antaen minulle pumpun tai joku kanssakilpailija pysähtyisi auttamaan (yksi italialainen kaveri pysähtyi, mutta hänen pumpustaan ei ollut edes heittovälineeksi) päätin lähteä sightseeingille lähikylään. Otin siis kiekon ja vaihdetun tuubin kantoon ja lähdin etsimään pumppua ovi kerrallaan. Taisi olla kolmas ovi, kun se avattiin (edellisessä jo sentään kurkattiin verhojen takaa, mutta ilmeisesti ufokypärä-henkselihousu-hiestä kiiltävä ihoni ei ollut mieleen) ja kaverilta löytyi kuin löytyikin retkipyörästä pieni pumpun nysä. Noh, mehän ryssittiin tämän kaverin kanssa tietty tämäkin yhteistuumin ja halkaistiin muovinen venttiilinjatke venttiilin sisälle siinä pumpatessa. Tässä vaiheessa uusi ystäväni nosti jo kädet pystyyn ja alkoi soittelemaan taksia, että pääsen takaisin ihmisten ilmoille. Tämähän ei kuitenkaan mulle sopinut, vaan kiitin "avusta" ja jatkoin ghetto-kiertuettani. Tulin edellisenä iltana Anskulle luvanneeksi, että tarvii olla aika iso kaveri joka tulee minun ja maaliviivan väliin. Noh, tämä oli toki melkoinen järkäle, vaan ei riittävän kokoinen. Se taisi olla jälleen kolmas ovi, kun päiväni pelastaja avasi oven. Kaveri kaivoi asearsenaalinsa esille, kaivoi haljenneen venttiilinjatkeen pois ja ruuvasimme uuden tilalle (joo, minulla sattui olemaan vahingossa varatuubissa kiinni toinen venttiilinjatke, kun vaihdoin ennen kisaa tuubin). Ei muutakuin pumpaten käsipumpulla arviolta 3-4 baria ilmaa renkaaseen (normaalisti mulla on kisassa 9) ja arvelin, että tuolla kyllä pääsee lopun 130km. Ojensin karvaisen käteni kiitokseksi kaverille, joka oli pelastanut minut tästä sotkusta ja kysyin nimeä. Kun sain vastaukseksi nimen Mess, olin ihan varma, että tämä on piilokamera. No, ei ollut, ruuvasin renkun kiinni ja hyppäsin P2:n selkään vain maaliviiva mielessäni.

Mutta hetkinen, Lassehan jäi tyhjän eturenkaan kanssa mukulakiviosuudelle seisoskelemaan. Hetken aikaa ihmeteltyään ja katsojilta kyseltyään, Lasselle kävi selväksi, että sunnuntaina Köpiksestä ei vaan yksinkertaisesti löydy uutta tuubia muutakuin itse tekemällä tai kilpakaverilta varastamalla. Noista kumpikaan vaihtoehto ei oikein houkutellut. Tässä vaiheessa alkoi jo epätoivo hiipimään puseroon, mutta jotain oli vielä yritettävä. Yhtäkkiä Lassen silmien huomion varasti vanhempi katsoja retkipyörällä, jolla oli ehjä etukumi. Hetkeäkään empimättä Lasse ehdotti kaverille vaihtokauppaa omaan F9-kisakiekkoonsa. Noh, kaupat tuli toki, puhelinnumerot vaihdettiin takaisinvaihtoa silmällä pitäen kisan jälkeen ja tempopyörä ryntäili taas kohti maalia uudenlaisella ilmeellä. Pieni pelko oli toki persiissä, sillä matkaa oli vielä 100km, mutta tämä juna eteni hitaasti ja varmasti kohti päätepysäkkiä niin kuin VR aina. Kun fillariosuus oli vihdoin päätöksessään, ei Lasse voinut kuin huokaista helpotuksesta ja hypätä päättäväisesti Nimbusien päälle leppoisa loppuhölkkä (42.2km) mielessään.
Itse pääsin rengasepisodien jälkeen ihan kohtuullisesti taas pyöräilyyn kiinni, mutta toki kisatankkaukset meni hiukan sekaisin, sekä alipaine renkaassa (ja päässä) vaikuttivat jonkin verran poljentaan. Ihan hyvin kuitenkin naputtelin 31-33km/h km-aikoja. Ensimmäisen kierroksen mukulakiviosuus meni ihan ok, vaikka poljinkin sen läpi ns. paska jäykkänä, kun ei oikein kiinnostanut enää kohdata yhtään rengasongelmaa. Jälkimmäisellä mukulakiviosuudella takarengas ottikin sitten hiukan nokkiinsa ja alkoi vääjäämättä tyhjetä hiljalleen. Matkaa maaliin oli enää reilu 10km ja päätin, että poljen tämän maaliin vaikka vanteella (laskeskelin jopa kauanko kestää kävellä pyörä harteilla tästä maaliin, jos niikseen tulee). Olin päättänyt, että sellaista estettä ei enää tule, josta ei läpi mennä. Näytin varmaan todelliseltä pro-kuskilta lopun 10km, kun fillaroin lähes tyhjällä takarenkaalla, paino täysin eturenkaan päällä ja siis perse irti penkistä. Mutkissa sai mukavia sivuluisuja niin kuin jäällä olisi ajanut, koska takarengas oli lähes täysin tyhjä, tuubia ei oltu liimattu kiinni ja painoa ei ollut päällä juuri yhtään. Mankeloin maaliin kieli keskellä suuta ja toivoin joka mutkan olevan se viimeinen. Alla vielä mestareiden rengasviritykset maalissa







Juoksuosuudelle lähti kaksi päättäväistä kaveria varmana siitä, että vaikka kontataan maaliin. Etäisyyttä meillä ei ollut kuin n. 5min mikä selvisi meille vasta ensimmäisen kääntöpaikan yhteydessä. Alkoi hiukan nykiä suupieltä hymyyn, kun vaihdettiin kohdatessa rengaskuulumisia. Juoksu oli yllättävän "helppoa" ja yllätyksetöntä, jos nyt mikään voi helppoa olla tuollaisen 8h rimpuilun jälkeen. Molempien km-ajat pysyivät kohtuu vakiona lähes koko matkan ajan ja nakuteltiin vääjäämättä kohti 4h alitusta maratonilla ja Ironmanin läpäisyä. Yleisöä oli kannustamassa järjetön määrä ja juoksureitti oli tasainen ja hieno. Tosin, mukulakivet yrittivät kampittaa meikäläisen tässäkin lajissa ja sain telottua kinttuani hiukan 10km kohdalla. Nooh, kipu onneksi turtui jo 30km kohdalla, jossa alkoi jo pikku hiljaa toivomaan Peten sanoin, että josko vaikka rekka ajaisi yli, niin tämä loppuisi. 20km kohdalla alkanut keuhkojen rohina ja yskiminen (johtui varmaankin edellisillan myrskyssä vilustumisesta) ei varsinaisesti olotilaa parantanut.

Päätökset maaliintulosta oli kuitenkin molempien toimesta isketty niin syvälle takaraivoon, että maaliin pääsemättömyys oli vain yksinkertaisesti mahdottomuus. Vihdoin alkoi maalivaate näkyä horisontissa, vauhti kiihtymään vaistomaisesti, kuin myös kädet nousemaan ylös. Aivan järjettömän mahtavat fiilikset oli tulla itsensä voittajana maaliin, jossa Lasse jo odottelikin bisse kädessä mairea hymy huulillaan. Sanoisin, että me ansaittiin tämä fiilis!


Kisa oli hienosti rakennettu ja reitti oli joka suhteessa nautinnollinen. Joitain pikkujuttuja meni pieleen johtuen vaan siitä, että tämä oli Köpisläisten ensimmäinen kerta kun ko. kisa järjestettiin. Nämä jutut kuitenkin kompensoitiin reilusti innostuneisuudella ja asenteella, joka huokui koko kaupungista, ei pelkästään järjestäjistä.




tiistaina, elokuuta 10, 2010

Viikko 32

Kesä ja lomat meni nopeasti ja lenkkeiltyäkin tuli riittävästi helteistä huolimatta. Nille onnellisille, joilla on vielä lomaa jäljellä tai edessä: nauttikaa!

Lauantaina juostaan Helsingissä Helsinki City Marathon, jossa on myös Tajulaisia liikkeellä. Tuloksia voi aikanaan kuikuilla täältä: http://www.helsinkicitymarathon.com/etusivu

Sunnuntaina TRI-jaosto on tulessa kahdella paikkakunnalla. Ensiksikin Nokialla, jossa järjestetään täyden matkan SM-kisat ja myös sprinttiä tai puolimatkaa voi kokeilla siinä ohessa. Lisää tietoa järjestävän seuran 226:n sivuilta: http://www.triathlonteam226.net/. Toiseksi muutama kaveri on myös sunnuntaina täyden matkan kisassa Köpenhaminassa. Live-seurantaa ja tuloksia löytyy täältä: http://www.challengecopenhagen.com/

Keskiviikkona hölkkäillään normaalisti Pyynikin maastossa.

Viikko 32

Keskiviikkona 11.8. juostaan kevyt lenkki noin 11 km Pyynikin näkötornilta kello 18 alkaen.

tiistaina, heinäkuuta 06, 2010

Viikko 27 yhteistreenit

Monenlaista tapahtui viime viikonloppuna ja TaJut oli monessa mukana. Paavo Nurmi maraton, sekä puolikas ja kymppi juostiin Turkkusassa. Tulokset löytyy tuolta: http://www.championchip.fi/index.asp?pid=8 ja onnittelut kaikille helteessä juosseille.

TRI-jaostosta osa kävi kiskomassa Kiskossa perusmatkaa. Annettiin tällä kertaa herra ulkoministerin mennä menojaan, kun tuntui olevan niin kiire tärkeisiin tapaamisiin, mutta Joroisilla pistetään sitten kunnolla kampoihin. Tuloksia löytyy täältä: http://www.kiskonkiskojat.fi/ Sunnuntaina oli vielä Ikaalisten sprinttikisa, jossa sielläkin olis TRI-jaostoa paikalla. Kelithän oli koko viikonlopun kohillaan, pakkaa vain tulemaan uupelo helpommin, kun asteet lähentelee kolmeakymmentä.

Tällä viikolla lenkkeillään normaalisti ke ja su, sekä viikonloppuna varmasti monenlaista hölkkäkisaa tarjolla.

VIIKKO 27

Keskiviikkona 7.7. hölkätään rauhallisesti noin 11 km, ja lähtö on Pyynikin näkötornilta kello 18.00.

Sunnuntaina 11.7. pitkä lenkki (noin 2 h) Rauhaniemestä kello 10.

maanantaina, kesäkuuta 14, 2010

Viikko 24 yhteistreenit

Viime viikonloppuna oli paljon tapahtumia, joissa oli TaJutlaisia liekeissä. Lauantaina pienessä vesisateessa veivailtiin Tajuthlonia, mutta ruuti oli silti kuivaa ja porukalla oli hauskaa. Pirkan pyöräily poljettiinkin sitten hienossa kelissä sunnuntaina, kun sateet ja helle loistivat poissaolollaan. Pieni, mutta pippurinen TRI-pendolino nakutti asemat läpi aikatauluistaan etuajassa päätepysäkille asti.

Lauantaina juostiin myös TaJutlaisten suosima Forssan suvi-ilta. Mainittakoon yksittäisenä suorituksena nandi-heimon paljasjalka J. Hamarin hieno juoksu puolikkaalla ajalla 1.22, jolla irtosi kolmas sija omassa sarjassaan. Myös Alhon Vesa oli maratonilla sarjassaan toinen. Onnittelut myös kaikille muille Forssassa nauttineille.

Yhteistreeneissä tällä viikolla normisettiä ja viikonloppuna taas jotkut kapinat mielessä. Itse taidan suunnistaa tänne lauantaina:
http://www.triathlonteam226.net/ajankohtaista/kalenteri/details/27-harjoituskisa-triathlon-tt226n-avoimet-mestaruuskilpailut.html

VIIKKO 24

Keskiviikkona 16.6. hölkätään rauhallisesti noin 11 km, ja lähtö on Pyynikin näkötornilta kello 18.00.

Sunnuntaina 20.6. pitkä lenkki (noin 2 h) Rauhaniemestä kello 10. Kevään aikana tämän lenkin lähtöpaikka tulee muuttumaan, ja ainakin silloin tällöin reittinä on Pyhäjärven kierros. Seuratkaapa tiedotusta.

tiistaina, kesäkuuta 08, 2010

Viikko 23 & Tajuthlon

Hyvät treenauskelit jatkuu ja pihallakin tarkenee jo uida (muutkin kuin Pispalan pingviini), joten eiköhän laiteta tällä viikolla kunnon treenilukemat tauluun!

Viime viikonloppuna juostiin taas suomalaisten suosima Tukholman marathon, jossa vältyttiin kaikkien yllätykseksi tänä vuonna pahimmilta helteiltä. Tuloslistoilta bongasin muuan Jari Hemmilän hienolla ajalla 2:45. TaJut-Tiedotusdivisioonan syvähaastatteleman Jarin mukaan tämä tulos tuli vieläpä helpolla juoksulla, joten vieläkin parempia tuloksia on loppuvuodesta lupa odottaa. Kaikille muillekin lööppareille onnittelut!

Viikonloppuna onkin sitten varsinkin TRI-jaokselle tiedossa hauskaa koko rahan edestä, kun lauantaina rykäistään toistaiseksi kesän viimeinen Duathlon ja heti perään seuraavana päivän ohjelmassa Pirkan Pyöräily (217km) (http://www.pirkankierros.fi/). Eiköhän tällä setillä lähde taas pahimmat treenipatoutumat poies.

VIIKKO 23

Keskiviikkona 8.6. hölkätään rauhallisesti noin 11 km, ja lähtö on Pyynikin näkötornilta kello 18.00. Keskiviikkona odotettavissa myös Aarnen come back!

Lauantai 12.6 Tajuthlon III / 2010 klo 12:00, Eerolan suoran alkupäässä, sijainti näkyy linkistä (http://www.tampere.fi/ytoteto/kartta/map.php?x=2495300&y=6828332&px=4.0&txt=Tajuthlon). Kyseessä siis Duathlon harjoituskisa (5km juoksu + 20km fillari + 5km juoksu), jossa ajanotto omalla vastuulla ja peesikielto. Tämä on avoinna kaikille ketkä ovat kiinnostuneet.

Sunnuntaina 13.6. pitkä lenkki (noin 2 h) Rauhaniemestä kello 10. Kevään aikana tämän lenkin lähtöpaikka tulee muuttumaan, ja ainakin silloin tällöin reittinä on Pyhäjärven kierros. Seuratkaapa tiedotusta.

maanantaina, toukokuuta 31, 2010

Viikko 22 yhteistreenit

Viime lauantaina juostiin tämän kevään viimeinen R5 (tulokset: www.tajut.fi), jossa oli pientä elpymistä osallistujamäärässä havaittavissa. Voiton klaarasi sadekelin renkailla itselleen Itä-Tampereen nandiheimon Tommi Keronen, maininnan arvoisella ajalla 17.11. Nyt R5 meneekin sitten parin kuukauden mittaiselle kesätauolle, mutta eipä hätää, seuraava Tajuthlon on jo nurkan takana 12.6. Ja tuonne tosiaan voi tulla ihan kuka vaan, tunnelma on leppoinen ja sitäpaitsi viimeksikin taidettiin maastopyörällä tulla maaliin ihan ensimmäisenä. Joten, pistäkäähän päivämäärä ylös.

Viikonloppuna on muuten taas tiedossa suomalaisten suosima Tukholman maraton, jossa on myös todennäköisesti jokunen TaJulainenkin mukana. Muuten, koetetaan kestää tätä aurinkoista keliä ainakin alkuviikko, kun sellaista on kerran lupailtu.

Yhteislenkit normaalisti keskiviikkoisin ja sunnuntaisin.

VIIKKO 22

Keskiviikkona 2.6. hölkätään rauhallisesti noin 11 km, ja lähtö on Pyynikin näkötornilta kello 18.00.

Sunnuntaina 6.6. pitkä lenkki (noin 2 h) Rauhaniemestä kello 10. Kevään aikana tämän lenkin lähtöpaikka tulee muuttumaan, ja ainakin silloin tällöin reittinä on Pyhäjärven kierros. Seuratkaapa tiedotusta.

lauantaina, toukokuuta 29, 2010

Toukokuun R5

Tänään ravattiin taas Rauhiksen R5. Keli oli tällä kertaa kuin naapurin morsian, eli hiukan tihkui sadetta, välillä puhalteli ikävästi vastatuuli ja lämpötilakin aikas alhainen. Voittoon harppoi syntymäpäivänsä kunniaksi Itä-Tampereen karpaasien Tommi Keronen ajalla 17.11. Millintarkat tulokset kaikenkaikkiaan:

Tommi Keronen, TaJut, 17.11.51
Vesa Alho, TaJut, 18.27.00
Matti Järvinen, Oma Ilo, 20.30.60
Kaapo Annala, TaJut, 20.31.42
Valtteri Kaasinen, TaJut, 22.45.90
Päivi Kaasinen, TaJut, 24.36.53
Lepe Parviainen, RC Eemeli, 25.30.30
Virpi Koivisto, TaJut, 27.20.37

maanantaina, toukokuuta 24, 2010

Viikko 21 & R5

Viime viikko saatiin ulkoilla loistavissa keleissä, mutta tällä viikolla onkin sitten vähän hiljaisempaa sen auringon suhteen. Nooh, pärjää toisaalta vähemmillä nesteillä ja läkähtyminen jää vähemmälle.

Ensi viikonloppuna on taas vuorossa R5, joten kaikki kynnelle kykenevät paikalle kellottamaan!

Lähimaastossa on myös tällainen tapahtuma viikolla tarjolla: Sääksjärven Hölkkä juostaan torstaina 27.5.2010 klo 18.30 Rantalan ulkoilureitillä: http://loiske.sporttisaitti.com/muut_jaostot/yleisurheilu/

Yhteislenkit normaalisti keskiviikkoisin ja sunnuntaisin.

VIIKKO 21

Keskiviikkona 26.5. hölkätään rauhallisesti noin 11 km, ja lähtö on Pyynikin näkötornilta kello 18.00.

Lauantaina 29.5. Kello 13. Toukokuun R5/R10, eli 5 tai 10 km pituinen testijuoksu Rauhaniemen maisemissa.Ilmoittautuminen alk. klo 12 Rauhaniemen kansankylpylällä, startti klo 13. Hinta 5€, sis. pullakahvit ja mehut sekä saunan.

Sunnuntaina 30.5. pitkä lenkki (noin 2 h) Rauhaniemestä kello 10. Kevään aikana tämän lenkin lähtöpaikka tulee muuttumaan, ja ainakin silloin tällöin reittinä on Pyhäjärven kierros. Seuratkaapa tiedotusta.

maanantaina, toukokuuta 17, 2010

Viikko 20

Nyt alkaa olla ulkoilukelit kohdillaan ja tällä kertaa ennusteet jopa pitivät paikkansa. Ja jatkoa näyttää seuraavan tälläkin viikolla. Aurinkoisia lenkkejä kaikille!

Lauantaina hikoiltiin Eerolan suoralla Tajuthlonin merkeissä. Menoa ja hiilikuidun kauneutta voi käydä ihastelemassa kuvien muodossa Söderdahlin Kaitsun blogista: http://www.aquaplus.fi/index.php?option=com_content&view=section&layout=blog&id=3&Itemid=39 Ensi lauantaina on tarkoitus ottaa uusiksi samassa paikassa samaan aikaan.

Sunnuntaina juostiin Ideapark juoksu ja useita Tajulaisia löytyi tulosluettelosta. Mainittakoon erikseen naisten sarjan ylivoimainen voittaja Angela Naishouler upealla ajalla tuossa kelissä 1.32.44. Onnittelut tasapuolisesti kaikille maaliin päässeille!
Yhteislenkit normaalisti keskiviikkoisin ja sunnuntaisin.

VIIKKO 20

Keskiviikkona 19.5. hölkätään rauhallisesti noin 11 km, ja lähtö on Pyynikin näkötornilta kello 18.00.

Lauantai 22.5 Tajuthlon II / 2010 klo 12:00, Eerolan suoran alkupäässä, sijainti näkyy linkistä (http://www.tampere.fi/ytoteto/kartta/map.php?x=2495300&y=6828332&px=4.0&txt=Tajuthlon). Kyseessä siis Duathlon harjoituskisa (5km juoksu + 20km fillari + 5km juoksu), jossa ajanotto omalla vastuulla ja peesikielto. Tämä on avoinna kaikille ketkä ovat kiinnostuneet.

Sunnuntaina 23.5. pitkä lenkki (noin 2 h) Rauhaniemestä kello 10. Kevään aikana tämän lenkin lähtöpaikka tulee muuttumaan, ja ainakin silloin tällöin reittinä on Pyhäjärven kierros. Seuratkaapa tiedotusta.

maanantaina, toukokuuta 10, 2010

Viikko 19 & Tajuthlon

Tällä viikolla se tulee. Kesä nimittäin. Ennusteet, joihin me luotamme kuin valtion rautateihin, lupaavat loppuviikolle yli 20 asteen kelejä ja jopa hellerajaa kolkutellaan viikonloppuna. Varma kesän merkki on myöskin lauantaina Eerolan suoralla kisailtava Tajuthlon, jonne odotetaan massiivista osallistuja- ja yleisöryntäystä. Yleisölle tiedoksi, että kannattaa tulla jo puolta tuntia ennen paikalle, koska sen jälkeen ei jaella enää nimikirjoituksia vaan keskitytään kisaan ;)

Lauantaina juostiin Helsinki City Run ja löysin 7 Tajulaista tulosluettelosta. Mainittakoon erikseen muuan Jari Hemmilä, jonka aika 1.17.24 oikeutti sijalle 13. kaikista 13615 osallistujasta ja sarjansa toinen. Onnittelut tasapuolisesti kaikille maaliin päässeille!

Yhteislenkit normaalisti keskiviikkoisin ja sunnuntaisin.

Jokunen seura-asu on vielä hakematta, joten käykääpä hakemassa omanne ti-to klo 13-18 Noname Brand Storesta.

VIIKKO 19

Keskiviikkona 12.5. hölkätään rauhallisesti noin 11 km, ja lähtö on Pyynikin näkötornilta kello 18.00.

Lauantai 15.5 Tajuthlon I / 2010 klo 12:00, Eerolan suoran alkupäässä, sijainti näkyy linkistä (http://www.tampere.fi/ytoteto/kartta/map.php?x=2495300&y=6828332&px=4.0&txt=Tajuthlon). Kyseessä siis Duathlon harjoituskisa (5km juoksu + 20km fillari + 5km juoksu), jossa ajanotto omalla vastuulla ja peesikielto. Tämä on avoinna kaikille ketkä ovat kiinnostuneet.

Sunnuntaina 16.5. pitkä lenkki (noin 2 h) Rauhaniemestä kello 10. Kevään aikana tämän lenkin lähtöpaikka tulee muuttumaan, ja ainakin silloin tällöin reittinä on Pyhäjärven kierros. Seuratkaapa tiedotusta.

maanantaina, toukokuuta 03, 2010

Viikko 18

Toukokuussa lenkkipolut ovat yleensä täynnä intoa puhkuvia lenkkeilijöitä ja erilaisissa hölkkäkisoissa viritellään juoksukuntoa kohdilleen mm. Tukholman maratonia varten. Viime viikonloppunakin niitä oli wapusta huolimatta vaihtoehtoina laidasta laitaan.

Lauantaina juostaan taas Helsinki City Run, jonne on myös Tajulaisia lähdössä ravaamaan: tsemppiä kaikille osallistujille!

Yhteislenkit normaalisti keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Ja muistakaa käydä hakemassa seura-asut tällä viikolla!

VIIKKO 18

Keskiviikkona 5.5. hölkätään rauhallisesti noin 11 km, ja lähtö on Pyynikin näkötornilta kello 18.00.

Sunnuntaina 9.5. pitkä lenkki (noin 2 h) Rauhaniemestä kello 10. Kevään aikana tämän lenkin lähtöpaikka tulee muuttumaan, ja ainakin silloin tällöin reittinä on Pyhäjärven kierros. Seuratkaapa tiedotusta.

sunnuntaina, huhtikuuta 25, 2010

Viikko 17, R5, Pyynikkijuoksu ja moni muu

Menneellä viikolla oli monenlaista tapahtumaa, erityisesti viikonloppuna. Lauantaina kaivettiin naftaliinista taas R5, mutta ilmeisesti erityisesti Pyynikkijuoksu söi tällä kertaa osallistujia ja homma oli vähän tällaista: http://www.youtube.com/watch?v=3flnklGQczs . No, ensi kerralla sitten isommalla joukolla rynnimään!

Pyynikkijuoksusta (http://pyynikkijuoksu.wippiesblog.com/) ei ainakaan vielä ole mitään tuloksia tiedossa ja siellähän oli Tajulaisia tungokseen asti, eli neljä joukkuetta. Hieno tapahtuma ja aivan mahtava keli juosta! Onnittelut myös Hampurissa maratoonalleille, ainakin Vesat näyttivät juosseen loistoajat ja Lassenkin bongasin tuloslistoilta.

Kelit sen kuin paranee, joten eikun pihalle juoksemaan ja pyöräilemään. Ja pian myös uimaan, sillä jo äitienpäivän korvilla on yleensä Saunasaaren maastossa bongattu yksinäinen uimari. Yhteistreenit totutusti keskiviikkona ja sunnuntaina.

VIIKKO 17

Keskiviikkona 27.4. hölkätään rauhallisesti noin 11 km, ja lähtö on Pyynikin näkötornilta kello 18.00.

Sunnuntaina 2.5. pitkä lenkki (noin 2 h) Rauhaniemestä kello 10. Kevään aikana tämän lenkin lähtöpaikka tulee muuttumaan, ja ainakin silloin tällöin reittinä on Pyhäjärven kierros. Seuratkaapa tiedotusta.

maanantaina, huhtikuuta 19, 2010

Viikko 16 yhteistreenit

Jaahas, varmoja kevään merkkejä ilmassa: Pyynikkijuoksu, rengasrikko, R5:n paluu ja kevätflunssa. Viimeisin on onneksi jo itsellä takana ja treeni-into on korkealla.

Treeniviikko on siis yhteistreenien suhteen vanha tuttu, eli keskiviikon kevyet ja sunnuntain slovarit. Sen lisäksi siis mukana R5 lauantaina, joka avataan taas muutaman kuukauden hiljaiselon jälkeen. Sunnuntaina on lisäksi Pyynikkijuoksu, jonne Tajuistakin on olmoitettu neljä joukkuetta. Joten valinnan varaa varsinkin viikonlopulle on ruhtinaallisesti.

Toivottavasti kaikki ehtivät käydä myös sovittamassa seura-asua, viimeiset sovitusajat kun menivät jo.

VIIKKO 16

Keskiviikkona 20.4. hölkätään rauhallisesti noin 11 km, ja lähtö on Pyynikin näkötornilta kello 18.00.

Lauantaina 24.4. Kello 13. Huhtikuun R5/R10, eli 5 tai 10 km pituinen testijuoksu Rauhaniemen maisemissa.Ilmoittautuminen alk. klo 12 Rauhaniemen kansankylpylällä, startti klo 13. Hinta 5€, sis. pullakahvit ja mehut sekä saunan. Juostaan siis kesäreitillä taas.

Sunnuntaina 25.4. pitkä lenkki (noin 2 h) Rauhaniemestä kello 10. Kevään aikana tämän lenkin lähtöpaikka tulee muuttumaan, ja ainakin silloin tällöin reittinä on Pyhäjärven kierros. Seuratkaapa tiedotusta.

Ja/tai

Sunnuntaina 25.4 Pyynikkijuoksu 10km, startti 12:00 (http://pyynikkijuoksu.wippiesblog.com/)
-Kaapo

sunnuntaina, maaliskuuta 28, 2010

Pääsiäisviikko

Tervehdys!  
Aloitamme pääsiäisviikkoa, mutta emme anna sen haitata harrastustamme. Kevyen liikenten väylät alkavat olla jo varsin hyvässä kunnossa, kuten myös monet jäsenemme, ainakin Lasse ja Vesa, joilla maraton lähestyy pikavauhtia.  
Keskiviikkona 31.4. hölkkäämme kevyesti Pyynikin näkötornilta kello 18 noin11 km matkan.  
Sunnuntaina  4.5. "esipoltamme" lammaspaistia Rauhaniemestä kello 10, tavoitteena 2 tuntia.   
Aarne Heino (h)ikiliikkuja 0400-483347 aarne.heino@crosslink.fi   
PS  R5 alkaa jälleen pyöriä huhtikuun viimeisenä lauantaina. Tästä lisää tietoa myöhemmin.  

perjantaina, maaliskuuta 19, 2010

Tajut ASICS-tossupäivä huomenna 20.3 klo 10-16 Lielahden Intersportissa

ASICS-tossupäivä pidetään taas Lielahden Intersportissa la 20.3 klo 10-16. Paikalla on tuolloin myös ASICS-kenkäklinikka sekä Footbalance-asiantuntija tekemässä muotopohjallisia. Heidän asiantuntevuutta voi käyttää kenkien valinnassa hyväkseen. Ilmoitat tossuvalintasi jälkeen nimesi ja tunnustat Tajulaisuutesi isoon ääneen ja 40% alennus ASICS-hinnoista on sinun. Kenkien tilausaika on viikko tossupäivästä lähtien, ellet pääse yllä mainittuina aikoina paikalle Intersportiin. Kengät saa siis itselleen kun yhteistilaus on tehty ja kengät saapuneet liikkeeseen.

Myös Karhun kesän 2010 uutuusjalkineet ovat saapuneet, kun niitäkin ovat jotkut kyselleet.

tiistaina, maaliskuuta 16, 2010

Seura-asu, jäsenmaksu ja tossupäivä 20.3.

Morjensta,

Seuraava tossupäivä on jo nurkan takana, eli 20.3 Lielahden Intersportissa. Laitan tästä tarkemmat poliisiohjeet loppuviikosta. Laittakaa päivä jo kuitenkin muistiin.

Tämän viikon yhteistreenit pidetään normaalisti ti, ke ja su.

Loppuun muistutus vielä jäsenmaksusta ja seura-asusta. Tämä siis niille, joilta aiemmat viestit on menneet ohi.

Viikko 11

Ti. 16.3 Kello 18. Vetoharjoitus tai tasavauhtinen. Kokoontuminen Pirkkahallissa.

Ke. 17.3 Kello 18. Tasavauhtinen kevyt porukkalenkki, n. 11 km. Kokoontuminen Pyynikin näkötornilla jäätelökojun edustalla. Vauhti ja matka säädetään aina osallistujien mukaan, niin että kaikki pysyvät porukassa. Yhteyshenkilönä Aarne Heino (0400483347, aarne.heino@crosslink.fi).

Su. 21.3 Kello 10. Pitkä lenkki. Kokoontumispaikkana Rauhaniemi, tarkemmin Rauhaniemen parkkipaikalla. Lenkin pituus on arviolta 15-25km. Yhteyshenkilönä Aarne Heino.

maanantaina, maaliskuuta 01, 2010

Vk9 yhteistreenit

Paukkupakkaset hellittivät vihdoin, mutta vaihdossa tuli tilalle loskakelit. Tiedä nyt sitten kumpi pahempi. Viime viikolla pieni porukka kävi myös testailemassa tämän hetken kuntotasoaan laktaattitesteissä. Laitan tästä erikseen tarinaa blogiin tällä viikolla.

Seura-asujen tilauksia on tullut mukavasti, mutta päätettiin antaa vielä tämä viikko lisäaikaa varausten suhteen.

Ensi sunnuntaina hiihdetään taas Pirkan hiihto jonne on rynnimässä myös nippu huippuunsa viritettyjä Tajulais-vietereitä. Ainakin TRI-osasto on hyvin edustettuna. Tsemppiä kaikille osallistujille, ainakin säätila näyttäisi suosivan suksijoita. http://www.pirkankierros.fi/

Lisäksi lauantaina olisi taas tiedossa Teivocupia, jonne olisi tarkoitus mennä avaamaan pk-kauden sivutuotteena tulleet karstat koneesta. http://www.saunalahti.fi/~teivo/cgi-bin/teivost.pl?sivu=tc_kutsu&val=xxtcxx

Viikko 9

Ti. 2.3 Kello 18. Vetoharjoitus tai tasavauhtinen. Kokoontuminen Pirkkahallissa.

Ke. 3.3 Kello 18. Tasavauhtinen kevyt porukkalenkki, n. 11 km. Kokoontuminen Pyynikin näkötornilla jäätelökojun edustalla. Vauhti ja matka säädetään aina osallistujien mukaan, niin että kaikki pysyvät porukassa. Yhteyshenkilönä Aarne Heino (0400483347, aarne.heino@crosslink.fi).

Su. 7.3 Kello 10. Pitkä lenkki. Kokoontumispaikkana Rauhaniemi, tarkemmin Rauhaniemen parkkipaikalla. Lenkin pituus on arviolta 15-25km. Yhteyshenkilönä Aarne Heino.

maanantaina, helmikuuta 22, 2010

Vk8 yhteistreenit

Pirkkahalli avautuu taas Tajulaisille tiistain vetotreenejä varten parin viikon tauon jälkeen. Tämän jälkeen on tiedossa laktaattimittausta viiden hengen ryhmälle 19:30. Jos sinua kiinnostaa jatkossa laktaattimittaus, niin ilmoittele allekirjoittaneelle tai Hamarille, niin järjestetään lisää sessioita tarpeen mukaan.

Myös lauantai on mahdollinen Duathlon-treeni Pirkkahallissa, eli halli on käytettävissä, mutta itse en valitettavasti tällä kertaa pääse. Nyt tosin näyttäisi hiukan lämpenevän kelit viikonloppuna, joten ulkonakin tarkenee.

Muistuttaisin vielä, että lähes ilmaisen seura-asun (30Eur takki+housut) tilaukseen on aikaa vielä tämä viikko. Laittakaa nyt hyvänen aika Aarnelle postia, tämähän on niin kuin rahaa pistäis pankkiin!

Viikko 8

Ti. 23.2 Kello 18. Vetoharjoitus tai tasavauhtinen. Kokoontuminen Pirkkahallissa. Tähän perään laktaattitesti n. 19:30 alkaen siihen aikaisemmin ilmoittautuneille Diplomi-mittari-mestari Hamarin valvovan silmän alla.

Ke. 24.2 Kello 18. Tasavauhtinen kevyt porukkalenkki, n. 11 km. Kokoontuminen Pyynikin näkötornilla jäätelökojun edustalla. Vauhti ja matka säädetään aina osallistujien mukaan, niin että kaikki pysyvät porukassa. Yhteyshenkilönä Aarne Heino (0400483347, aarne.heino@crosslink.fi).

Su. 28.2 Kello 10. Pitkä lenkki. Kokoontumispaikkana Rauhaniemi, tarkemmin Rauhaniemen parkkipaikalla. Lenkin pituus on arviolta 15-25km. Yhteyshenkilönä Aarne Heino.

maanantaina, helmikuuta 15, 2010

Kadonneiden lampaiden metsästys

Jos olet jäsen, mutta et saa seuran viikottaisia tiedotteita etkä muuta aineistoa sähköpostiisi, niin ota yhteytta Aarne Heino /
0400-483347 / aarne.heino@crosslink.fi !

Vk7 Yhteistreenit

Kevään maratonit lähestyvät hyvää kyytiä, niin Suomenmaalla kuin ulkomaillakin, joten pikkuhiljaa pitäisi kiristää ruuvia näihin aikoville.

Taas on tiistain vetotreenit Pirkkahallissa peruttu messujen takia. Sen sijaan lauantaina olisi taas tarkoitus rykäistä Duathlonia reilu 3h. Muut treenit normaalisti keskiviikkona ja sunnuntaina.

TRI-jaoston ADVANCED-uintikurssin alkoi tänään ja kyyti oli kyllä kylmää, eikä Kepan puujalat ainakaan tilannetta auttanut.

Viikko 7

Ke. 16.2 Kello 18. Tasavauhtinen kevyt porukkalenkki, n. 11 km. Kokoontuminen Pyynikin näkötornilla jäätelökojun edustalla. Vauhti ja matka säädetään aina osallistujien mukaan, niin että kaikki pysyvät porukassa. Yhteyshenkilönä Aarne Heino (0400483347, aarne.heino@crosslink.fi).

La. 20.2 Kello 10. TRI-jaoston Duathlon-treeni, n. 3h tai lyhyempikin, jos aikataulut ei anna periksi. Pirkkahalli, kahvilan vieressä olevalla seinustalla. Yhteishenkilönä Kaapo Annala.

Su. 21.2 Kello 10. Pitkä lenkki. Kokoontumispaikkana Rauhaniemi, tarkemmin Rauhaniemen parkkipaikalla. Lenkin pituus on arviolta 15-25km. Yhteyshenkilönä Aarne Heino.

tiistaina, helmikuuta 09, 2010

Vk 6 yhteistreenit

Tällä viikolla Pirkkahalli on taas messukäytössä, joten sinne ei ole juoksijoilla asiaa. Taitaapa halli olla pannassa osan seuraavaa viikkoakin, joten jonkinmoinen karenssiaika Pirkkahallin suhteen on edessä.

Tämän takia yhteistreenien määrä on vähäisempi tällä viikolla ja keskitytään ulkoiluun.
Muistuttaisin vielä lähes ilmaisen seura-asun tilaamisesta, josta tuli erikseen sähköpostia viime viikolla.

Viikko 6

Ke. 10.2 Kello 18. Tasavauhtinen kevyt porukkalenkki, n. 11 km. Kokoontuminen Pyynikin näkötornin edustalla. Vauhti ja matka säädetään aina osallistujien mukaan, niin että kaikki pysyvät porukassa. Yhteyshenkilönä Aarne Heino (0400483347, aarne.heino@crosslink.fi).

Su. 14.2. Kello 10. Pitkä lenkki. Kokoontumispaikkana Rauhaniemi, tarkemmin Rauhaniemen parkkipaikalla. Lenkin pituus on arviolta 15-25km. Yhteyshenkilönä Aarne Heino.

tiistaina, helmikuuta 02, 2010

Tämän päivän vetotreenit Pirkkahallissa peruttu

Yleisurheilukisojen takia joudumme perumaan tämän päivän vetotreenit Pirkkahallissa. Pahoittelut.

maanantaina, helmikuuta 01, 2010

Vk5 Yhteistreenit

Treenien suhteen Pirkkahalli palaa taas tällä viikolla ohjelmaan ja tiistain vetotreenit ainakin kuvioissa. Viikonloppunakin saattaa olla vielä tiedossa duathlon-treeniä Pirkkahallissa, mutta niistä viestitellään TRI-listoilla tarkemmin erikseen.

Niin kuin Pete jo tuossa aiemmin ilmoittelikin, päätettiin laittaa R5 hetkeksi tauolle viime kertojen vähäisen innostuksen takia. Otetaan taas R5 entistä vahvempana mukaan kun alkaa lumet sulaa ja kengät lyödä kipinää asfaltilla, tai sitten ihan vaan tarpeiden/kysynnän mukaan.

Tämän talven Teivocup on myös hyvässä vauhdissa ja seuraavan kerran ravataan taas ensi lauantaina, eli sinne vaan, jos jäi R5 viime viikonloppuna väliin: http://www.saunalahti.fi/~teivo/cgi-bin/teivost.pl?sivu=tc_kutsu&val=xxtcxx

Viikko 5

Ti. 2.2 Kello 18. Vetoharjoitus tai tasavauhtinen. Kokoontuminen Pirkkahallissa.

Ke. 3.2 Kello 18. Tasavauhtinen kevyt porukkalenkki, n. 11 km. Kokoontuminen Pyynikin näkötornin edustalla. Vauhti ja matka säädetään aina osallistujien mukaan, niin että kaikki pysyvät porukassa. Yhteyshenkilönä Aarne Heino (0400483347, aarne.heino@crosslink.fi).

Su. 7.2. Kello 10. Pitkä lenkki. Kokoontumispaikkana Rauhaniemi, tarkemmin Rauhaniemen parkkipaikalla. Lenkin pituus on arviolta 15-25km. Yhteyshenkilönä Aarne Heino.

lauantaina, tammikuuta 30, 2010

R5 tulokset

Vähissä olivat juoksijat vuoden ensimmäisellä R5:llä. Pidetäänpä siis pientä taukoa ja katsotaan seuraava testijuoksu vasta hiihtokelien jälkeen. Ilmoitellaan siitä erikseen, mutta tässä tämänkertaiset:
Tappi Koskinen, Vimpat, 19:25
Mika Perkiömäki, RC-Eemeli, 21:43
Raine Nuolikoski, TaJut, 27:25
Tommi Patrikainen, TaJut, 27:26

tiistaina, tammikuuta 26, 2010

Tampereen Juoksijat ry

Hyvät TaJulaiset!

Tampereen Juoksijat ry perustettiin 31.8.2006, joten olemme nyt ohittaneet tuttipullo- ja konttausiän, ja nousseet "omille jaloillemme". Jäsenmäärämme on lähes 130, ja toiminnan muodot ovat alkaneet selkiintyä. Toimintaamme koordinoi seuran johtokunta, jota on koko tähänastisen ajan vetänyt menestyksekkäästi Jari Hemmilä. Jarin aitoa ja peräänantamatonta innostusta juoksuharrastusta kohtaan on saatu levitettyä yhä kasvavan jäsenjoukon keskuuteen. Tästä kaikesta esitämme Jarille nöyrän ja kunnioittavan kiitoksen hänen nyt luopuessa johtokunnan puheenjohtajuudesta ja jäsenyydestä. Toivottavasti saamme kuitenkin käyttää Jarin asiantuntemusta hyväksemme muilla tavoin myös jatkossa.

Seuran johtokunta on kokouksessaan 25.01.2010 valinnut allekirjoittaneen uudeksi puheenjohtajakseen. Kiitän luottamuksesta, ja lupaan toimia seuran johtoajatuksen mukaisesti ja ohjata toimintaa suuntaan, joka saa jäsenkunnan entistä aktiivisemmin mukaan viikottaiseen toimintaan. Otan mielelläni ehdotuksia ja mielipiteitä vastaan koko jäsenistöltä. Sähköpostini ja kännykkäni suorastaan odottavat yhteydenottojanne!

Seuraavana konkreettisena toimenpiteenä johtokunta on päättänyt käynnistää uuden seura-asun hankinnan. Tähän liittyen on myös päätetty, että seura ottaa merkittävästi osaa hankinnan kustannuksiin. Uuden punamustan asun avulla toivomme saavamme lisää näkyvyyttä toimintaamme. Yksityiskohtaiset tiedot asun hankinnasta lähetän jäsenistölle muutaman päivän sisällä.

Hienon mottomme "juoksuseuraa juoksuseurasta" rinnalle haluan nostaa myös toisen lausahduksen: "Juostaan henkemme edestä, mutta ei sen kaupalla!" Samalla pitäkäämme huolta myös henkisestä hyvinvoinnistamme!

Kevättä kohden katsoen

Aarne Heino
aarne.heino@crosslink.fi
0400-483347

maanantaina, tammikuuta 25, 2010

Vk4 yhteistreenit ja R5/R10

Pienen tauon jälkeen taas ohjelmassa R5/R10 Rauhiksessa. Muutenkin tämä viikko juoksennellaan lähinnä ulkosalla, koska Pirkkahalli on varattuna Euroviisuja varten. Tämän takia tiistain vetotreenit on peruttu, eikä duathlonkaan lauantaina onnistu. Toivottavasti pakkaset pysyy siedettävinä.

Viime viikkoina on alkanut näkymään taas ilahduttavasti porukkaa yhteistreeneissä, joten kevät lähestyy väistämättä. Ei mahda mitään.

Tervetuloa yhteistreeneihin, niin Tajulaiset kuin ulkopuolisetkin.

Viikko 4

Ke. 27.1 Kello 18. Tasavauhtinen kevyt porukkalenkki, n. 11 km. Kokoontuminen Pyynikin näkötornilla jäätelökojun edustalla. Vauhti ja matka säädetään aina osallistujien mukaan, niin että kaikki pysyvät porukassa. Yhteyshenkilönä Aarne Heino (0400483347, aarne.heino@crosslink.fi).

La. 30.1. Kello 13. Tammikuun R5/R10, eli 5 tai 10 km pituinen testijuoksu Rauhaniemen maisemissa.Ilmoittautuminen alk. klo 12 Rauhaniemen kansankylpylällä, startti klo 13. Hinta 5€, sis. pullakahvit ja mehut sekä saunan. Juostaan kesäreitillä, jos se vaan on juostava, mutta katsotaan tilanne lauantaina.

Su. 31.1 Kello 10. Pitkä lenkki. Kokoontumispaikkana Rauhaniemi, tarkemmin Rauhaniemen parkkipaikalla. Lenkin pituus on arviolta 15-25km. Yhteyshenkilönä Aarne Heino.

tiistaina, tammikuuta 19, 2010

Vk3 yhteistreenit

Tällä viikolla mennään taas normisetillä treenauksen suhteen, vaikka pientä kiristymistä pakkasen suhteen ennustetaankin. Eli juoksua ti, ke, su ja miksei siinä välissäkin.
TRI-treenauksessakin alkaa näkyä kesän vääjäämätön lähestyminen ja eilen oli jo Tajut-uimavuorolla enemmän tuulimyllyjä kuin yleensä. Itseltäni jää tällä viikolla lauantain Duathlonit nykimättä, mutta käsittääkseni pirkkahalli on kyllä käytettävissä. Seuraavana viikonloppuna sitten Euroviisut valtaavat tuonkin pyhätön itselleen.

Viikko 3

Ti. 19.1 Kello 18. Vetoharjoitus tai tasavauhtinen. Kokoontuminen Pirkkahallissa. Yhteishenkilönä Kaapo Annala.

Ke. 20.1 Kello 18. Tasavauhtinen kevyt porukkalenkki, n. 11 km. Kokoontuminen Pyynikin näkötornilla jäätelökojun edustalla. Vauhti ja matka säädetään aina osallistujien mukaan, niin että kaikki pysyvät porukassa. Yhteyshenkilönä Aarne Heino (0400483347, aarne.heino@crosslink.fi).

Su. 24.1 Kello 10. Pitkä lenkki. Kokoontumispaikkana Rauhaniemi, tarkemmin Rauhaniemen parkkipaikalla. Lenkin pituus on arviolta 15-25km. Yhteyshenkilönä Aarne Heino.

maanantaina, tammikuuta 11, 2010

Vk2 yhteistreenit

Varsinkin ulkona juoksentelu viime viikolla on vaatinut vähän enemmän luonnetta pakkasten takia, mutta nyt näyttää jo asteet hiukan hellittävän. Treenit normaaliin tyyliin ti, ke ja su. Näiden lisäksi on ainakin joksikin aikaa vakiintumassa Duathlon-treeni lauantaisin klo 10 Pirkkahallissa. Viime lauantaina oli jo 8 dynamoa rivissä lämmittämässä Pirkkahallin ilmaa, sekä Tajulaisia, että naapurikylän triathlonisteja.

Viikko 2

Ti. 12.1 Kello 18. Vetoharjoitus tai tasavauhtinen. Kokoontuminen Pirkkahallissa. Jari Hemmilä on tällä kertaa estynyt, joten yhteishenkilönä tällä kertaa Kaapo Annala.

Ke. 13.1 Kello 18. Tasavauhtinen kevyt porukkalenkki, n. 11 km. Kokoontuminen Pyynikin näkötornilla jäätelökojun edustalla. Vauhti ja matka säädetään aina osallistujien mukaan, niin että kaikki pysyvät porukassa. Yhteyshenkilönä Aarne Heino (0400483347, aarne.heino@crosslink.fi).

La. 16.1 Kello 10. TRI-jaoston Duathlon-treeni, n. 3h tai lyhyempikin, jos aikataulut ei anna periksi. Pirkkahalli, kahvilan vieressä olevalla seinustalla. Yhteishenkilönä Kaapo Annala.

Su. 17.1 Kello 10. Pitkä lenkki. Kokoontumispaikkana Rauhaniemi, tarkemmin Rauhaniemen parkkipaikalla. Lenkin pituus on arviolta 15-25km. Yhteyshenkilönä Aarne Heino.

maanantaina, tammikuuta 04, 2010

Vk1 yhteistreenit

Uusi vuosi ja vanhat kujeet, eli treenit jatkuu samalla setillä kuin viime vuonnakin. Pakkasen pauke yrittää haitata keskiviikon ja sunnuntain lenkkejä, mutta ne yritetään pitää kaikesta huolimatta.

Juoksutreenien lisäksi TRI-porukalla olisi tarkoitus vetää jonkinlaista duathlon-treeniä keskiviikkona Pirkkahallissa. Laittakaa viestiä, jos kiinnostaa.

Viikko 1

Ti. 5.1 Kello 18. Vetoharjoitus tai tasavauhtinen. Kokoontuminen Pirkkahallissa. Yhteishenkilönä Jari Hemmilä.

Ke. 6.1 Kello 18. Tasavauhtinen kevyt porukkalenkki, n. 11 km. Kokoontuminen Pyynikin näkötornilla jäätelökojun edustalla. Vauhti ja matka säädetään aina osallistujien mukaan, niin että kaikki pysyvät porukassa. Yhteyshenkilönä Aarne Heino (0400483347, aarne.heino@crosslink.fi).

Su. 10.1 Kello 10. Pitkä lenkki. Kokoontumispaikkana Rauhaniemi, tarkemmin Rauhaniemen parkkipaikalla. Lenkin pituus on arviolta 15-25km. Yhteyshenkilönä Aarne Heino.