maanantaina, marraskuuta 20, 2006

Tervetuloa jälleen Rauhiksen vitoselle!

Järjestyksessään toinen Rauhiksen vitonen juostaan lauantaina 25. marraskuuta Rauhaniemen ja Lapinniemen maisemissa. Kaikilla on taas tilaisuus lähteä "vitostelemaan" ja mittaamaan nykyinen kunto. Tyyli on vapaa eli lenkin voi juosta tai kävellä - ihan oman maun mukaan ja omaan tahtiin.

Osallistumismaksu on 5 euroa ja tuttuun tapaan siihen sisältyy myös mehutarjoilu ja pullakahvittelu juoksun jälkeen sekä sauna ja uinti. Kuka tällä kerralla pulahtaa Näsijärven aaltoihin?!

Ennakkoon voi ilmoittautua sähköpostitse torstai-iltaan 23.11. mennessä Mari Sivulalle tai paikan päällä Rauhiksessa klo 12 alkaen. Lähtölaukaus kajahtaa klo 13.


Reittikuvaus:
Lenkki alkaa Rauhaniemen saunan kioskin edestä ja kulkee lähes koko matkan Näsijärven rantamaisemissa. Ensin juostaan parkkipaikkojen läpi kaupunkia kohti, käännytään ennen Rauhaniementien risteystä oikealle ja kierretään Rauhaniemen sairaala rannan puolelta. Sairaalalta jatketaan rannalla kulkevaa ulkoilureittiä ympäri koko Lapinniemen kunnes satamassa käännytään taas oikealle juuri ennen voimalaitosta. Voimalaitoksen jälkeen juostaan jalankulkusiltaa satamatoimistolle, josta noustaan Kekkosentien pyörätielle. Pyörätietä juostaan noin puoli kilometriä ja Tampellan liittymän kohdalla on kahden ja puolen kilometrin kääntöpaikkaa osoittamassa keila, joka kierretään ja palataan samaa reittiä kioskille eli maaliin. Reitti tullaan myös merkitsemään niin, ettei kukaan eksy tieltä.

Ilmoittautuminen ja lähtöpaikka

Ei kommentteja: