lauantaina, kesäkuuta 11, 2011

Valoa näkyvissä R5:lla

Aurinkoisena keskiviikkoiltana päästiin juoksemaan suurenyleisömeren kannustamana jo perinteeksi muodostunut R5-testijuoksu. Lämpötila hipoi 30-astetta, joten paikat pysyivät lämpiminä ilman lämmittelyosuuttakin. Paitsi kahdella Tri-porukan sammakkomiehellä jotka aloittivat lämmittelyn 12-asteisessa näsijärvessä ja pääsivät juuri lähtöviivalle juoksun startatessa. Tommit pitivät kärkitilaa koko matkan jos lasketaan Hamarin kärkipyöräily pois. Lähtöpaikalla uumoiltiin alle 17- minuutin alitusta, mutta hieman meni yli johtuen ehkä Karran puolimatkan pienestä törmäyksestä kisan ulkopuolisen pyöräilijän kanssa josta onneksi selvittiin mustelmalla ja askelrytmin häiriintymisellä. Helle rassasi niin kilpailijoita kuin toimitsijoita koko ajan, mutta vältyttiin nestehukalta ja ketään ei jouduttu hakemaan radalta pois ambulanssin toimesta. Tosin ainakaan Lasselle se ei riittänyt vaan näytti hakevan lisälämpöjä kylpylän puolelta. Sehän rentouttaa mukavasti ja uinti päälle palauttaa jalat rankan kisan jälkeen uuteen uskoon. Paikalle oli hakeutunut mukavasti kisailijoita ja oli ilo huomata paitsi oman seuran niin myös Teivon, Eemelien ja Vihan juoksijoita lähtöviivalla. Enemmänkin olisi tullut, mutta Vesa myöhästyi lähdöstä ja pääsi kirjurin hommiin. Syy voi olla onnistunut NoNamen (ei sukua samannimiselle urheiluliikkeelle) järjestämä kisan mainoskampanja. Järjestäjät olivat huomioineet edellisen kisan jälkeen merkitä reitin selkeämmin ja nyt voi juoksuharrastajat käydä reitin läpi omin avuin. Lähtöpaikka on rauhaniemen kansankylpylän edessä olevien puiden välistä ja oransseja merkkejä seuraten juostaan lapinniemen rantaa pitkin kekkosentien suoralle ja ennen tampellan valoja käännytään puoliympyrän kohdalta (myös nippusiteet aidassa) takaisin. Seuraavaa kisaa odotellessa josta seuran johto ilmoittaa palattuaan suomenniemelle perinteisesti sähköpostilla

Tulokset R5 8.6.2011

1. Tommi Karra 17.08
2. Tommi Keronen 17.28
3. Mika Perkiömäki 18.23
4. Ismo Raitanen 18.24
5. Jyrki Kähärä 18.53
6. Petri Haavisto 19.19
7. Lasse Rousi 20.08
8. Olli Ström 20.28
9. Jari Malinen 20.46
10. Valtteri Kaasinen 20.47
11. Ilmo Suuronen 21.17
12. Tero Lähtenmäki 21.56
13. Markus Kamaja 22.05
14. Maija Henttonen 22.16
15. Terhi Halonen 22.56
16. Päivi Kaasinen 26.25
16. Lasse Koivulehto 26.25

Kisatoimikunnan puolesta raportoi: Sepeteus

7.

Ei kommentteja: