perjantaina, tammikuuta 05, 2007

Ensi tiistain harjoituksesta

Kuluvan viikon tiistaina olimme harjoittelemassa Pirkkahallissa ensimmäistä kertaa. Mukana oli toistakymmentä juoksijaa, ja ruuhkasta huolimatta tilaa harjoituksen tekemiseen löytyi hyvin.

Ensi tiistaina olemme jälleen Pirkkahallissa ja tällä kertaa teemme todennäköisemmin 600 metrin mittaisia vetoja 3-4 kertaa. Aluksi verryttelemme ulkona ja sitten siirrymme varsinaiseen harjoitukseen.

Harjoitukseen osallistuville annan kotitehtävän: voisitte hieman tuumailla sitä, millaisella vauhdilla haluatte vetoja juosta. Testissä käyneet saattavat vauhtinsa tietää, mutta muut saavat tehdä asiasta pohdinnan jälkeisen päätöksen. Annan esimerkin:
Pirkkahallin rata on 300 metrin mittainen jolloin esimerkiksi
90 sekunnin kierros tarkoittaa 5.00 kilometriaikaa
81 sekunnin kierros tarkoittaa 4.30 kilometriaikaa
72 sekunnin kierros tarkoittaa 4.00 kilometriaikaa

Muutkin ajat ovat mahdollisia, nämä ovat vain esimerkkejä. Tarkoitus on muodostaa muutamia samaa aikaa tavoittelevia ryhmiä, jolloin harjoittelun mielekkyys lisääntyy. Yksinkin saa juosta, mutta ainakin aluksi ryhmässä pääsee hieman helpommalla. Harjoitus kannattaa oppia mieltämään esimerkiksi kierrosväliaikojen avulla.

Pyrin itse tekemään oman harjoitukseni jo aikaisemmin jolloin pystyn sitten ohjeistamaan eri ryhmiä radan vierestä.

Tavataan tiistaina kello 18. Pirkkahallin maksusta vielä se, että kenttähenkilökunnan edustajalla ei ollut maksutavasta ja -aikataulusta ainakaan vielä selkeää käsitystä.

Juostaan!

Jari

Ei kommentteja: