keskiviikkona, helmikuuta 28, 2007

Kimppakyytiä juoksutapahtumiin

Kevään ensimmäinen iso puolimaraton-tapahtuma Helsinki City Run (HCR) juostaan lauantaina 12.5.2007. Ilmoittautua ehtii 35€ hintaan 14.4. saakka, jonka jälkeen hinta nousee 45€:oon.

Tässä vaiheessa onkin hyvä miettiä tapahtumaan osallistumista ja sitä, kiinnostaako paikan päälle matkustaminen kimppakyydillä. Kimppakyydeissä säästää selvää rahaa ja varsinkin ensikertalaisen on mukava lähteä kokeneempien, jo aikaisemmin juoksutapahtumissa käyneiden matkaan. Yhteistä bussimatkaa ei siis olla järjestämässä vaan matkustaminen Helsinkiin ja takaisin tapahtuu henkilöautoilla.

Jos olet kiinnostunut lähtemään yhteiselle reissulle HCR:iin toukokuussa, laita sähköpostia seuran web-sivuilta Yhteystiedot-linkin takaa löytyvään osoitteeseen, jotta pääsemme kartoittamaan alustavasti matkaan lähtevien määrää. Ilmoita sähköpostissa nimi- ja yhteystietosi.

Seuraava juoksuaiheinen luento maaliskuussa

Jari Hemmilä pitää seuraavan juoksuaiheisen luennon maanantaina 19.3. klo 18. Paikkana on jällleen Ratinan luentosali. Tarkempia speksejä aiheesta lähempänä ajankohtaa, joten tarkkaile web-sivujen Ajankohtaista-osiota.

Seuran kevätkokous lähestyy!

Kevät koittaa ihan tuota pikaa ja sen mukana myös sääntömääräinen kevätkokous.

Tampereen Juoksijoiden kevätkokous tullaan pitämään lauantaina 31. maaliskuuta klo 14 Rauhaniemen kansankylpylällä Rauhiksen vitosen yhteydessä. Merkatkaa päivä kalenteriin, jotta saadaan mahdollisimman paljon seuran jäseniä paikan päälle. Asialistalla ovat kevätkokouksen sääntömääräiset asiat.

maanantaina, helmikuuta 26, 2007

R5 tulokset 24.2.

Virus vie nyt miestä sen verran ronskisti, ettei tekstiäkään meinaa jaksaa taivutella. No tässä ovat nyt lopultakin lauantain tulokset. A-virus, hiihto ja hiihtolomat söivät osallistujamäärän varsin vaatimattomaksi ja liikkeellä oli lähinnä "ääriainesta". Viisi sitkeää ampaisi reitille ja hetken päästä saman verran saapui maaliinkin. Luhtalan Eeron hetki oli lyhyin ja hän parantelikin omissa nimissään ollutta talvireitin ennätystä peräti 25 sekunnilla. Immon Mika innostui talvi-ilmassa muistelemaan ex. lajinsa (hiihtosuunnistus) riemuja ja pummasi vanhasta tottumuksesta viimeisen rastin (eli juoksutermein risteyksen). No sillä menolla saa aina mukavasti vitosen matkalle lisämetrejä ;) Päivin kenkä on alkanut talven myötä kulkea siihen malliin, että ajat ovat jo ihan "miehekkäitä". Mutta pitemmittä puheitta - tässäpä tämänkertaiset:

Eero Luhtala 17:48
Tommi Patrikainen 21:54
Päivi Kaasinen 23:30
Kirsi Leppämäki 25:16
Mika Immo 34:10

torstaina, helmikuuta 22, 2007

Tapahtumia viikolla 7

Tulevalla viikolla juostaan seuraavasti:

Ti 27.2. Harjoitukset Pirkkahallissa klo 18.
Ke 28.2. Yhteislenkki. Kokoontuminen Pyynikin näkötornilla klo 18.
La 3.3. TV-harjoitus. Kokoontuminen Rauhaniemessä klo 12.

Muistutuksena vielä, että jo tulevana lauantaina 24.2. juostaan Rauhiksen vitonen. Jo viidennen kerran järjestettävä testijuoksu alkaa ilmoittautumisella klo 12 ja lähtölaukaus pamahtaa klo 13. Hinta tuttuun tapaan 5€, sisältäen pullakahvit, mehutarjoilun ja saunan sekä uinnin.

torstaina, helmikuuta 15, 2007

Yhteiskirmausta ja Rauhiksen vitosta

Tauon jälkeen päästään taas Pirkkahalliin tiistain treenien merkeissä, Päivi vetää keskiviikon harjoituksen totutusti kevyellä vauhdilla ja lauantaina kokoonnutaan Rauhiksen vitosen merkeissä.

Ti 20.2. Harjoitukset Pirkkahallissa klo 18.
Ke 21.2. Yhteislenkki. Kokoontuminen Pyynikin näkötornilla klo 18.
La 24.2. Rauhiksen vitonen. Ilmoittautuminen alk. klo 12, lähtölaukaus klo 13. Hinta tuttuun tapaan 5€, sisältäen pullakahvit, mehutarjoilun ja saunan sekä uinnin.

tiistaina, helmikuuta 13, 2007

Tukholma on pian täynnä

Tukholman maratonille vielä mielivien kannattaa toimia heti. Järjestäjien ilmoittama 17500 juoksijan raja lähenee uhkaavasti ja oli maanantaina 12.2. enää vajaan 300:n juoksijan päässä. Todennäköisesti suora ilmoittautuminen sulkeutuu siis tällä viikolla. Matkanjärjestäjien kiintiöissä voi tietysti olla tilaa, mutta sen varaan tuskin kannattaa laskea. (Suomenkielisten sivujen mukaan katto tosin olisi saavutettu jo, mutta ainakin Ruotsinkielisestä sivusta pääsee vielä ilmoittautumisformeihin... så om du klarar av anmälnings formulären på svenska, slipper du in ännu - kanske - det låter lite rasistiskt det. Sellaista on tasa-arvo kansankodissa ;-)

Pirkkahallin kevättilanne

Pirkkahallissahan voi käydä ihan omalla ajallaankin harjoittelemassa. Paitsi kun on niitä messuja ja muita kisoja jne. Jari oli saanut tällaisen listan, joka helpottanee sisäharjoittelun suunnittelua.

Pirkkahallin A-halli ei ole urheilukäytössä alustavasti seuraavina aikoina:
04-10.02, 12-17.03, 23.03-03.04, 11-17.04, 20-22.04

Kevään tapahtumia hallissa:
ti 13.02. klo 18-21 YU kansalliset hallikilpailut
la 17.02. klo 15-19 YU Hämeen 17-22 v. mestaruushallit
su 18.02. klo 14-17 YU aitakarnevaali
la-su 24-25.02. klo 10-19 YU 17-22 v. SM-hallit
la-su 10-11.03. klo 10-19 YU 9-15 v. Tampere Junior Indoor Games
ma-la 12-17.03. Sportec ja Gymtec-messut (AD) (messut to-pe 15-16.03)
su 18.03. klo 16-19 YU 9-13 v. seuraottelu TP-LahdA
ti 20.03. klo 18-20 TUL:n 9-17 v. Kyvyt Esiin pm-hallit
pe-su 23-25.03. Kansainvälinen koiranäyttely (A) (messut la-su 24-25.03)
ma-ti 26.03-03.04. ASTA-messut (ainakin A) (messut pe-su 30.03-01.04)
ke-ti 11-17.04. Vapaa-ajan ja Matkailumessut (ainakin A) (messut pe-su 13-15.04)
pe-su 20-22.04. Hot rod -näyttely (ainakin A) (messut la-su 21-22.04)

Pirkkahallin puhelinnumerot 050-596 7565 tai 0400-383558
Avoinna klo 7-22 joka päivä.

Cooper-tulokset julki

Pirkkahallissa oli eilen illalla reilu kourallinen tyytyväisiä juoksijoitamme ja kuten kuvasta näkyy, vielä juoksun jälkeenkin TaJuissaan.

Cooperissa paineltiin siis lujaa, ohessa viralliset tulokset:
Kirsi 12.00,0
Paula 12.00,0
Päivi 12.00,0
Antti 12.00,0
Jari 12.00,0
Pete 12.00,0
Vesa 12.00,0
Osa juoksijoista ei ollut ihan tyytyväinen tulokseensa ja yritti vartin päästä uudelleen, mutta aika pysyi täsmälleen samana :(

maanantaina, helmikuuta 12, 2007

Talvijuoksun iloja

Pahimmilla pakkasilla ei tietysti kannata lähteä riuhtomaan keuhkojaan riekaleiksi, mutta lenkit kyllä pyritään vetämään suunnitelmien mukaisesti, jos vain ilmat suinkin sallivat. Lauantaina pakkasta oli noin 24 astetta ja lenkkeilijöitä kuusi. Ojalan laskuopin mukaan se tekee vaivaiset neljä astetta per juoksija, joka on ihanteellinen lenkkilämpötila.

Kuten kuvasta näkyy, saimme siis juosta "lempeän" aurinkoisessa säässä ja sehän laittoi ihan hymyilemään ;-) Eikä malliemme hymy muuten hyytynyt vielä avannossakaan... Tervetuloa vaan rohkeasti kokeilemaan talvijuoksun riemuja!

-pete

perjantaina, helmikuuta 09, 2007

Harjoituksista tulevalla viikolla

Helmikuun ensimmäinen viikko on mennyt pakkasta pidellessä ja yhteisharjoituksetkin ovat siitä hieman kärsineet. Ensi viikoksi sääukko lupaa onneksi lauhtuvaa, joten keskiviikkona ja lauantaina toivottavasti päästään taas harjoittelemaan normaalikuvion mukaan. Tiistainahan ei harjoituksia Pirkkahallissa ole, koska kansalliset yu-kisat varaavat hallin käyttöönsä.

Ti 13.2. Poikkeuksellisesti ei harjoituksia Pirkkahallissa.
Ke 14.2. Yhteislenkki. Kokoontuminen Pyynikin näkötornilla klo 18.
La 17.2. TV-harjoitus. Kokoontuminen Rauhaniemessä klo 12.

keskiviikkona, helmikuuta 07, 2007

Pakkasperuutus (Ke 7.2.)

Pakkanen pistää parastaan ja Päivi pistikin juuri viestin, että keskiviikon (7.2.) lenkki on peruttu. Toivottavasti lauantaiksi hellittää. Seuratkaa kuitenkin blogia näissä ääriolosuhteissa.

maanantaina, helmikuuta 05, 2007

Muutoksia tiistain harjoituksiin Pirkkahallissa

Pirkkahalli on taas kovasti messu- ja kisakäytössä ja siitä johtuen viikon 6 ja 7 tiistain treenit hallissa joudutaan perumaan. Valitettavasti saimme tiedon varauksista vasta eilen ja peruutus tulee näin viime tipassa.

Maanantaina 12.2. on Pirkkahallissa veteraanien PM-hallit, jossa lajina on mm. Cooper. Se kannattaa lähteä juoksemaan harjoitusmielessä eli rohkeasti paikan päälle ja viivalle!

Tässä vielä kiteytettynä tulevien tiistaiden ohjelmaa:

Ti 6.2. Harjoitukset Pirkkahallissa peruttu. Halli varattu messukäyttöön.
Ti 13.2. Harjoitukset Pirkkahallissa peruttu. Hallissa kansalliset yu-kilpailut.
Ti 20.2. Harjoitukset jälleen normaalisti klo 18.

Taas peruutus... Ti 6.2.2007

Tiistain reeni Pirkkahallissa joudutaan taas valitettavasti perumaan. Pirkkahalli on mainio paikka harjoitella talvikuukausina, mutta harmillisen varattu ja vaikeakin seurattava varauksiensa osalta. Viesti saatiin taas viimetinkaan. Jatkossakin kannattaa varmistaa blogista reenitilanne vielä samana päivänä, ennen kuin lähtee siirtymään hallille.

-pete

perjantaina, helmikuuta 02, 2007

Harjoitukset viikolla 6

Yhteisharjoituksia on tarjolla ensi viikolla seuraavasti:

Ti 6.2. Harjoitukset Pirkkahallissa klo 18
Ke 7.2. Kevyempi lenkki, lähtö Pyynikin näkötornilta klo 18
La 10.2. TV-harjoitus Rauhaniemessä klo 12

Harjoituksista saa mukaansa paitsi hyvä mielen, niin myös TaJut 2007 -jäsenkortin. Kannattaa lähteä mukaan treeneihin!